Kirjoitelma 2 Nuoret työssäoppimassa nuorisotyön kentällä

Oppilaitoksia ja elinkeinoelämää patistetaan kehittämään yhteistyötä ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi. Molempien osapuolien on "kaupassa" hyödyttävä, jotta yhteistyölle syntyy otollinen maaperä. Pelkkä hyvä tahto ei riitä. Yritysten on annettava asiasta kiinnostuneille työntekijöilleen mahdollisuus osallistua  työssöoppijoiden ohjaamistaitojen kehittämiseen koulutuksin. Työntekijät tarvitsevat myös aikaa ohjaamistyölle oman työnsä ohessa. Työntekijältä vaaditaan hyvän tahdon lisäksi rohkeutta ja pitkää pinnaa. Innokkaimmille työssäoppjoille tulisi tarjota mahdollisuus kokeilla uusia työtapoja ja keräillä itselleen merkityksellisiä oppimiskokemuksia. Toisessa ääripäässä jo työssäoppimisjaksoa "pakkopullana" pitävän nuoren pysyminen työajan työpaikallaan voi vaatia työpaikkaohjaajalta ja oppilaitokselta ponnistuksia. Näihin ponnisteluihin ja onnistumisen kokemusten jakamiseen oppilaitoksilla tulee olla riittävästi henkilökuntaa. Yksin työssäoppimispaikkojen tarjoajien niskoille ei yhteistyön kehittämistä ja pyörittämistä voi sälyttää.

Entä muistammeko me, vuosia työelämää kolunneet, millaista oli mennä ensimmäiseen työpaikkaan? Osaammeko ottaa huomioon kehittämisinnostuksessamme nuorimpien työssäoppijoiden tunteet ja tarpeet? Miten onnistuisimme kehittämään oppilaitosten ja työelämän toimijoiden yhteistyötä niin, että nuorimmatkin työssäoppijat saisivat jo ensimmäisellä työssäoppimisjaksollaan merkityksellisiä oppimiskokemuksia, jotka motivoisivat heitä jatkamaan myös teoreettisissa opinnoissaan?

Nuorisotyötä opiskelevilla työssäoppijoilla on edessään erityisiä haasteita. Heidän tulisi omaksua pian ohjaajan työrooli, ikäistensä tai jopa itseään vanhempien joukossa. Joissakin tilanteissa vielä omalla  kotiseudullaan, omien kavereiden joukossa. Esitänkin muutamia keskusteluihin ja kokemukseen perustuvia vinkkejä siitä, miten nuorta työssäoppijaa voidaan tukea erityisesti nuorisotyön kentällä. 

Työssäoppimisjaksoille on lailla asetettuja vaatimuksia

Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (630/1998) 1. luvun 16 §:n mukaan työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettävä koulutus perustuu koulutuksen järjestäjän ja työpaikan väliseen kirjalliseen sopimukseen. Sopimukseen otettavista asioista ja koulutuksen järjestämisestä säädetään tarkemmin asetuksella. Muuten kuin oppisopimuskoulutuksena järjestettävä työpaikalla tapahtuva koulutus järjestetään siten, että opiskelija ei ole työsopimussuhteessa työnantajaan, tai erikseen niin sovittaessa laatimalla työsopimus.

Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta. Nuorista työntekijöistä säädetään myös työturvallisuuslain (738/2002) 14 §:n 2 momentin nojalla. Työtehtävät on suhteutettava nuoren fyysiseen ja henkiseen suorituskykyyn. Nuorten työnopastuksesta ja työn valvonnasta tulee kantaa erityistä huolta. 1.8.2006 voimaan tulleessa asetuksessa nuorille työntekijöille erityisen haitallisista ja vaarallisista töistä (475/2006) säädetään niistä edellytyksistä, joilla alle 18-vuotiailla työntekijöillä voidaan teettää nuorista työntekijöistä annetun lain (998/1993) 9 §:n 2 momentissa tarkoitettuja töitä.

Työelämäyhteistyö

Opetushallituksen mukaan yhteistyö työ- ja elinkeinoelämän kanssa on yksi koulutuksen laadun mittareista ja ammattikoulutuksen menestyksen avaintekijä. Se muodostuu oppilaitoksen, opiskelijan sekä työelämän tarpeiden pohjalta. Osapuolten on oltava valmiita panostamaan yhteistyön ylläpitämiseen ja sen pitkäjänteiseen kehittämiseen. Kaikki tahot ovat riippuvaisia yhteistyön tuottamista hyödyistä. Ammatillisen koulutuksen ja elinkeinoelämän väliselle yhteistyölle tulee luoda puitteet ja toimintaperiaatteet, jotka mahdollistavat yhteistyön jatkumisen ja kehittämisen. Yhteistyö toimii parhaimmillaan, kun työ- ja elinkeinoelämän edustajat kytkevät oman yrityksensä todellista tai virtuaalista toimintaa ammattikoulutuksen yhteyteen. Yhteistyön lisääntyessä ammatin opiskelu tapahtuu yhä enemmän työ- ja elinkeinoelämässä ja opiskelijoiden päätöksentekotaidot, oma-aloitteisuus, vastuunotto sekä vuorovaikutus- ja tiimityötaidot kehittyvät. Näitä taitoja ja ominaisuuksia tarvitaan ammatillisen kasvun polulla kannustamaan opiskelijaa yritteliäisyyteen, sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen ja työllistymiseen ympäröivässä yhteiskunnassa.

Työelämän vaatimusten ja työtehtävät muuttuvat, monimutkaistuvat ja laaja-alaistuvat tulevaisuudessa. Uuden oppimisen ja osaamisen tarve lisääntyy ja vahvistuu kaiken aikaa eri osapuolilla. Käytössä oleva työmenetelmät ja tekniikka kehittyvät niin nopeasti, että oppilaitoksilla ja opettajilla on haastavaa pysyä tiedollisesti ja ammatillisesti mukana. Oppimisympäristöt ja ammatilliset verkostot laajenevat ja sitä kautta yhdessä oppiminen ja tiedon jakaminen nousevat merkityksellisiksi tulevaisuuden kannalta. (Opetushallitus n.d.)

Merkityksellinen oppimiskokemus

Merkityksellisen oppimiskokemus on koulutuksen aikainen tilanne, jonka oppija itse kokee tärkeäksi ja muistaa jälkeenpäin. Kokemus voidaan ymmärtää myös kriittiseksi reflektioksi, jossa ammatti-identiteetti ja toimintamallit kehittyvät. (Majuri 2009, 92.) 

 

On mielestäni luonnollista, että yksilön aiemmat elämänkokemukset, opinto-, ja työelämätausta vaikuttavat siihen minkä yksilö kokee merkitykselliseksi oppimiskokemukseksi. Koska toisen asteen opintopaikka pyritään mahdollistamaan nykyään kaikille, samassa ryhmässä opintojaan suorittavien tausta ja lähtötaso voivat olla hyvin erilaisia. Jollekin nuorelle työssäoppijalle jo työaikojen ja -rutiinien sekä pukeutumisetikettien noudattaminen voi olla merkittävä oppimiskokemus. Tällöin alkuvaiheessa on joustettava ammatilliseen tiedon ja taidon oppimisen vaatimuksista. Työelämää jo eläneelle aikuisopiskelijalla vasta syvällisten tietojen siirtäminen käytäntöön tuottaa hänelle merkityksellisen oppimiskokemuksen. On siis tärkeää keskittyä tekemään nuorimmille, paikkaansa vielä hakeville opiskelijoille, opintojen alkuvaiheessa ”jaksokohtainen HOPS” ja siirtää ammattiosaamisen näytöt myöhempään ajankohtaan. Opiskelijakohtaiset tavoitteet tulee avata etukäteen myös työpaikkaohjaajalle, jotta hän voi suunnitella juuri tälle työssäoppijalle sopivat työtehtävät. Ellei näissä sopimuksissa onnistuta, voi jakso jäädä nuoren viimeiseksi ja päättää opinnot kokonaan.

Itse ajattelen, että myös sarja oppimiskokemuksia voi muodostaa prosessina merkityksellisen oppimiskokemuksen. Heikolla itsetunnolla tai terveystilanteella opintonsa aloittavalle nuorelle on kova paikka lukea esimerkiksi tutkinnon perusteita ja niissä mainittuja vaatimuksia osaamiselle. Vaatimukset ovat niin korkealla ja kieliasu niin vaikealukuista, että nuori tarvitsee tilanteessa kannustajaa ja tulkkia, joka luo uskoa siihen ettei kaikkea tuota tarvitse oppia heti. Opettajalta tarvitaan osaavaa pelisilmää ja riittävää aikaresurssia huomatakseen kuka tai ketkä oppilaista tätä tulkkia oppilaitoksen puolesta alkuvaiheessa tarvitsevat. Kun ensimmäiselle työssäoppimijaksolle asetetaan henkilökohtaistetut tavoitteet, tavoitteet jotka tuntuvat tälle opiskelijalle realistisilta saavuttaa, voi nuori oppija saavuttaa onnistumisen kokemuksen joka kantaa opinnoissa edelleen. Hiljalleen kohoavat tavoitteet ja vaatimustaso luovat pohjaa itseluottamuksen kehittymiselle ja heikoimmistakin lähtökohdista ponnistavan nuoren opinnot aikanaan valmistuvat. Panostaminen juuri opintojen alkuvaiheeseen on siis merkittävää. Panostaminen henkilökohtaiseen tukeen edellyttää aikaresurssia niin lähettävältä oppilaitokselta kuin työpaikkaohjaajalta. Onneksi esimerkiksi Koulutuksellisen tasa-arvon hanke rahoittaa useita näihin teemoihin liittyviä hankkeita ympäri Suomea.

Opiskelijakeskeinen pedagogiikka

Opiskelijakeskeisessä pedagogiikassa opiskelijan omat verkostot ja työelämäverkostot nähdään voimavaroina ja motivaation lähteinä, jotka kantavat läpi elämän. Opiskelijat rakentavat omalta osaltaan yhteiskuntaa ja opiskeluaikana heitä tuetaan kehittymään aktiivisiksi toimijoiksi omassa elämässään, työelämässä ja yhteiskunnassa. Opiskelijakeskeisessä pedagogiikassa keskitytään opiskelijan oppimisen edellytyksiin, tarpeisiin, toiveisiin ja osaamiseen. Opiskelijan unelmien ja vahvuuksien löytäminen ja tunnistavat motivoivat sekä tukevat työllistymistä ja urasuunnittelua. Nämä vaikuttavat tutkinnon sisältöön sekä siihen, kuinka paljon opiskelijalla kuluu aikaa tutkinnon suorittamiseen ja ammattiosaamisen saavuttamiseen. Erityisen tärkeää on opiskelijan verkostojen hyödyntäminen oppimisen edistämisessä ja erityisesti silloin, kun hänellä on todettu erityisen tuen tarve. Tukiverkosto voi mahdollistaa opiskelijalle opintojen suorittamisen kokonaisuudessaan tai tukea opiskelijaa tutkinnon osan suorittamisessa. Tavoitteena on opiskelijan osaamisen kehittäminen kokonaisvaltaisesti työelämää ja elämää varten. Opiskelijan ymmärtäessä oman turvaverkkonsa merkityksen, voi turvaverkko olla tärkeänä tukena myös myöhemmin elämän eri vaiheissa. (Opetushallitus n.d.)

Kyseinen pedagogiikka vaatii mielestäni työssäoppimispaikalta melkoista uudistumiskykyä. Ei enää riitä, että työpaikkaohjaaja ja muut työntekijät kertovat sen minkä tietävät ja ohjaavat oppijaa tekemään niin kuin itse tekee. Heidän pitää antaa tilaa opiskelijan myös kokeillen löytää uusia ratkaisuja. Onnistuminen ja epäonnistuminen johtavat oivalluksiin ja uuden oppimiseen, joita opiskelija voi hyödyntää kenties vasta tulevaisuudessa. Alan ammattilaiselle voi olla vaikeaa myöntää nuoren kokemattoman työssäoppijan luovan kokeiluillaan jotain uutta työtapaa. Tämän kynnyksen ylitettyään työpaikkaohjaaja ja opiskelija ovatkin kehittämässä työmenetelmiä sen sijaan, että työssäoppija olisi yksipuolisesti vain vastaanottamassa oppia. Myös nuorisotyössä ajatusmallille on mielestäni käyttöä. Nuorisokulttuurit ja nuorten käyttämä teknologia kehittyvät ja muuttuvat nopeasti. Nuorisotyössä on vielä paljon vanhan linjan työntekijöitä ilman ammatillista koulutusta. Koulutetut alalle tulevat nuoret tuovat työhön paljon uutta tietoutta kunhan se uskalletaan ottaa vastaan ja osataan soveltaa kullekin paikkakunnalle sopivaan muotoon.

Edupolin yhteistyö ympäröiviin organisaatioihin

Ammatillisen peruskoulutuksen työelämäyhteistyö on keskittynyt vajaan kymmenen vuoden ajan pitkälti työssäoppimisen ympärille. Samalla työssäoppimisen käsite on laajentunut. Nykyään sillä ymmärretään monipuolisesti työssäoppimisen suunnittelua, ohjaamista ja arviointia yhdessä työpaikkaohjaajan kanssa. (Majuri 2009, 89.)  

Osaamispalveluiden strategisen suunnitelman 2013-2015 (Edupoli 2013, 20-21) mukaan oppijan työpaikan ja työssäoppimispaikan merkitys oppimisympäristönä kasvaa jatkuvasti. Henkilöstön koulutuksessa oppimisympäristö on usein työpaikka, joka tarjoaa oppijalle mahdollisuuden toimia. Työpaikan tulisi myös antaa oppijalle realistinen kuva toimialasta ja työtehtävistä. Oppijalle tulisi pystyä tarjoamaan myös mahdollisuus soveltaa oppimaansa heti itse työtehtäviin. Opiskelijat tekevät tutustumis- ja opintokäyntejä lähiympäristön yrityksiin, tapahtumiin ja muihin organisaatioihin. Oppilaitos myös kutsuu työelämästä asiantuntijoita luennoitsijoiksi.

Kokemukseni perusteella Porvoossa ei esimerkiksi lapsi- ja nuorisotyön alalla ole suurta valikoimaa vierailu- ja työssäoppimiskohteista. Usein opintojen aikana tehtävät vierailukohteet toimivat myös työssäoppimispaikkoina ja tutkintotilaisuuksien suorittamisen paikkoina. Vierailujen yhteydessä toteutuu nk. piilo-opetussuunnitelman osuuksia. Tällöin oppilaitoksen ja työelämän edustajat tulevat tutuksi keskenään ja opettajilla on mahdollisuus päivittää tietojaan alan kehityksestä. Käytännössä iso osa tarjolle tulevista työssäoppimispaikoista syntyy epävirallisen ”tuttuuden” kautta. Työelämän asiantuntijat saavat oppilaitoksella, luentokäynneillään, autenttista kosketuspintaa oppilaitoksen toimintakulttuuriin ja opiskelijoiden arkeen. Vuorovaikutuksessa asiantuntijoiden ja opettajiston välillä välittyy myös välittävät tietoa siitä minkä tyyppistä osaamista he tulevalta työntekijä sukupolvelta odottavat.

Hyviä ja vähän heikompia työssäoppimispaikkoja ja työssäoppijoita

Kuulemani perusteella Suomessa on lukuisia työyhteisöjä, joissa opiskelijamme saavat asiantuntevaa ja innostavaa ohjausta työssäoppimisjaksollaan. Toimittuani itse työpaikkaohjaajana ja käytyäni keskusteluita nuorten ja opettajien kanssa olen tullut käsitykseen, että kirjo työpaikkaohjaajien työnlaadussa ja osaamisessa on silti valitettavan suuri. Työpaikkaohjaajien pedagoginen ja kasvatuksellinen osaaminen, taito nuoren ohjaamiseen, ei ole kaikkialla sillä tasolla kuin sen pitäisi olla suhteuttaessamme ohjaamisosaamista siihen vastuuseen joka työpaikkaohjaajalle koulutusjärjestelmämme taholta osoitetaan. Työelämän resurssit eivät riitä hyväntekeväisyystyöhön nuoren opiskelijoiden hyväksi. Ellei työssäoppimispaikan tarjoava taho saa yhteistyöstä riittävää hyötyä, ei työnantajana motivoidu mahdollistamaan työpaikkaohjaajan kouluttautumista eikä takaa ohjaajalle ohjaamistehtäväänsä tarvittavaa aikaa. Huonoimmassa tilanteessa halutaan työpaikalle väliaikaista lisätyövoimaa ja ohjaamisvastuu lykätään kevyin perustein henkilölle, joka ei ole tehtävänsä tasalla tai ainakaan siihen motivoitunut. Tällöin saattaa työssäoppimisjaksosta muodostua opiskelijalle vain turhauttavaa ajan kuluttamista ja ohjaajalle jakso, josta pitää muiden työtehtävien ohella vain selviytyä.

Isolla joukolla nuoria on suuria vaikeuksia sitoutua tehtäviinsä opintojen aikana vaikka heillä on tukenaan opettajakunta oppilashuoltohenkilöstöineen. Ongelmat saattavat korostua työssäoppimisjaksolla, jolloin itseohjautuvuutta ja itseluottamusta koetellaan. Työssäoppimisjaksolla opiskelijalle on tarjolla tukea niin oppilaitoksen kuin työssäoppimispaikankin taholta, mutta harmittavan usein ongelmiin ei tartuta riittävän nopeasti. Esimerkiksi myöhästymisiin ja poissaoloihin puututaan vasta kun iso osa jaksosta on käyty ja ongelmat mahdollisesti kärjistyneet jo henkilötasolle. Epäonnistuminen työssäoppimisjaksolla nostaa riskiä keskeyttää opinnot kokonaan. (H. Vainio, haastattelu 15.11.2013.)

Mielestäni nuorten työssäoppijoiden kohdalla on merkittävää, että opettaja osaa ottaa huomioon opiskelijan ammatillisen osaamisen ja sosiaaliset taidot sijoittaessaan opiskelijan juuri tiettyyn työssäoppimiskohteeseen. Vain opettajisto tuntee opiskelijansa. Vastaanottavalla taholla ei ole tietoa valinnan pohjaksi. Siksi opettajan on tunnettava myös työssäoppimispaikka ja sen tehtäväkenttä. Ei ole kenenkään kannalta järkevää asettaa opiskelijaa paikkaan, jossa häneen kohdistuu kohtuuttomat odotukset ja vaatimukset tai toisessa yhtä huonossa tilanteessa turhauttaa opiskelijaa mitään sanomattomalla olemisella. Valitettavasti työssäoppimispaikkoja ei ole aina valittavaksi asti vaan opiskelija on sijoitettava paikkaan joka ylipäätään on saatu hankittua. Erityisesti opiskelijoilla, joilla on ollut jo opinnoissaan ongelmia käytöksen tai sitoutumisen vuoksi voi työssäoppimispaikan löytyminen olla vaikeaa. Paikka pitää kuitenkin osoittaa ja toivoa työssäoppimisjakson motivoivan opiskelijaa aiempaan parempaan suorittamiseen. Tuossa tilanteessa työyhteisöltä ja työpaikkaohjaajalta vaaditaan suurta kasvatuksellista taitoa ja ymmärrystä. Myös yhteistyö oppilaitoksen ja työpaikkaohjaajan välillä korostuu.

Kokemukseni nuorisotyön kentällä on osoittanut, että työpaikkaohjaajan voi olla vaikeaa löytää sopivan haastavia ja motivoivia työtehtäviä nuorille työssäoppijoille. Suurin osa alan työtehtävistä perustuu vuorovaikutukseen nuorten itsensä kanssa ja vaatii ohjaajalta kypsyyttä ja rohkeutta vuorovaikutustilanteissa. Joillekin tämä on luontaista osaamista. Ongelma ei liity välttämättä työssäoppijan ikään vaan enemmänkin persoonallisuuteen. Haastavimpia tilanteita on syntynyt esimerkiksi lähihoitajaopiskelijoiden kohdalla, joilla ei ole aikomustakaan erikoistua lasten tai ainakaan nuorten kanssa tehtävään työhön. Opiskelijan oma motivaatio, tai sen puute, näkyy nuorten kanssa avoimessa vuorovaikutustilanteessa niin räikeästi, että oppimiskokemuksesta voi muodostua olla negatiivisella tavalla eliniän muistettava. Onneksi ongelmatilanteissa on pystytty kesken työssäoppimisjaksoa muuttamaan työtehtäviä siten, että jakso on voitu viedä hyväksytysti loppuun.

Työssäoppimisjakson valmistelut

Olen pannut merkille, että onnistuneen työssäoppimisjakson luominen alkaa hyvällä pohjustustyöllä. Koko työyhteisön myönteinen suhtautuminen takaa nuorelle hyvän vastaanoton. Ongelmia voi syntyä jo alkumetreillä jos työyhteisöä ei ole informoitu nuoren työssäoppimisjaksosta tai työyhteisöltä puuttuu tietotaitoa nuorten kanssa työskentelystä. Halua voi olla paljonkin, mutta käytännön keinot yhteistyöhön saattavat puuttuvat. Vähintään työpaikkaohjaajan tulisi tietenkin osallistua oppilaitosten koulutuksiin, jossa hän saa ohjeistuksen toimintaan. Voi olla, ettei hän ei ole koko aikaa työssäoppijan kanssa edes samassa työvuorossa, joten muidenkin työntekijöiden olisi hyvä tietää yhteistyön sopimukset ja periaatteet. Onkin tärkeää jakaa työtiimissä juuri tätä opiskelijaa koskevat tärkeimmät tiedot ja työssäoppimisjakson tavoitteet. Työpaikoilla voi olla useinkin työssäoppijoita, jopa samasta oppilaitoksesta, mutta teemat ja tavoitteet vaihtelevat opiskelijan tilanteen mukaan. Jokaiselle työvuorolle, jossa työpaikkaohjaaja ei ole paikalla, tulisi mielestäni opiskelijalle nimetä tukihenkilö. Jaksolle rakennettavaan suunnitelmaan on myös hyvä kirjata kaikki työtehtävät, sijoituspaikat, varusteet, tukihenkilöt yhteystietoineen ja mahdolliset ennakkovalmistelut, joita opiskelijan odotetaan tekevän. Tieto lisää turvallisuuden tunnetta ja yllättävissäkin tilanteissa löytyy tietoa mistä apua saa.

Kuten tiedämme nuorisoasteella ammatillista perustutkintoa suorittava nuori voi olla ensimmäiselle työssäoppimisjaksolle tullessaan vasta 17-vuotias. Hän on usein muuttanut opiskelujen vuoksi toiselle paikkakunnalle asumaan ja haluaa nyt ensimmäisellä työssäoppimisjaksollaan hetkeksi kotiin asumaan. Nuorisotyön ammattialalla hän siis haluaa suorittaa jakson juuri siellä missä hänen kaverinsa vapaa-aikaansa viettävät. Mahdollisesti vielä nuorisotilalla, jossa opiskelija on oman lapsuutensa ja meneillään olevan nuoruutensakin viettänyt. Siellä mistä kimmokkeen alalle pyrkimiseen on saanut. Väitän, että nuoren opiskelijan on mahdotonta ottaa työntekijän roolia tällaisessa tilanteessa. Minulla onkin ollut tapana pyytää tapaamista ennen kuin lupaan edes ottaa häntä ohjaukseeni. Tilanne on toiminut ikään kuin työpaikkahaastatteluna. Olemme yhdessä käyneet läpi työssäoppimisjakson tavoitteet ja todenneet yhdessä mitkä osuudet opiskelija missäkin tilanteessa saa suoritettua. Joskus olemme myös yhdessä todenneet, ettei kaikkia tavoitteita voida saavuttaa ja ilmoittaneet tästä oppilaitokseen. Joskus nuori on itse päätynyt etsimään työssäoppimispaikkaa naapurikunnista. Olemme myös avoimesti keskustelleet opiskelijan henkilökohtaisista toiveista, hänen vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Nuorimpien työssäoppijoiden kohdalla olen onnistunut aina saamaan yhteyden myös nuoren vanhempaan. Yhteydenotto on tehty yhteisymmärryksessä nuoren itsensä kanssa ja ollut usein merkittävä linkki työssäoppimisjakson onnistumisen kannalta. Olen myös halunnut kartoittaa onko ko. nuoren edun mukaista ottaa häntä

Nuori työssäoppija nuorisotyön kentällä

Olen huomannut, että työssäoppimisen kannalta järkevän työrooliin löytymiseen voidaan parhaiten vaikuttaa työvuoroja, työpistettä sekä työtehtäviä valitsemalla. Nuori työssäoppija voidaan sijoittaa aamun- ja aamupäivän vuoroihin, jolloin työ sisältää paljon avustavia tehtäviä, suunnittelua ja alakouluikäisten kanssa työskentelyä. Tuolloin voidaan tarjota oppijalle mallia moniammatillisesta yhteistyöstä, joka on iso osa nuorisotyön kokonaisuudesta. Työssäoppijaa ei kuitenkaan voida ottaa mukaan verkostotapaamisiin, joissa tehdään yksilötasolla yhteistyötä sosiaalityön, lasten suojelun ja koulujen kanssa yksilötasolla. Hienoinen ongelma on, että nuorisotyön arjessakin käsitellään päivittäin asiakasperheiden ja nuorten henkilökohtaisia elämäntilanteita eikä asioiden käsittelyä ei voida rajoittaa vain työssäoppijalta suljettuihin palavereihin. Vaitiolovelvollisuuden raja-aitaa koetellaan siis niin työntekijöiltä kuin työssäoppijalta.

Olen sijoittanut nuoria työssäoppijoita myös töihin koululaisten loma-ajalla alakouluikäisten leiritoimintaan, jolloin nuorella on annettavaa niin työyhteisölle kuin leiriläisillekin. Tuolloin hän pääsee kehittämään omaa työminäänsä, harjoittelemaan vastuullista vallankäyttöä, kokeilemaan osallisuuden tunteen tarjoamista ja kokemaan todellisen tunteen työtiimissä toimimisesta. Energiset, uusia ideoita pursuavat nuoret opiskelijat tuovat virtaa jokaiseen työyhteisöön, jos oppijalle uskalletaan antaa tilaan ja vastuullisia työtehtäviä hoitaakseen. Työssäoppimisjakson tulee olla riittävän pitkä, jotta oppijan vahvuusalueet tulevat työntekijöiden tietoon ja luottamuksellinen yhteistyön ehtii löytää muotonsa.

Ongelma saattaa muodostua siitä, mikäli nuori työssäoppija tekee harjoitteluissaan vain päivävuoroa lasten ja varhaisnuorten kanssa. Tällöin häneltä jää käymättä kasvatuskeskustelut ja henkinen ”paini” oman auktoriteettinsä säilymisestä murrosikäisten ja nuorten aikuisten kanssa. Ilman näitä tilanteita ei voida rehellisesti sanoa oppijan saavan realistista kuvaa nuorisotyön arjesta. Täydentääkseen kuvaansa nuorisotyön kokonaisuudesta on opiskelijalle pystyttävä järjestämään myöhemmille työssäoppimisjaksoille oppimistilaisuuksia myös ilta,- yö,- ja viikonlopputyötehtävissä.  Tällöin opiskelija itse on kypsempi työroolissaan toimimaan ja ainakin valtaosa kaveripiiristä on muualla kuin ”asiakkaana”.

Ammatillisen identiteetin kasvuun kuuluu myös pohtia miten kasvatusalan ammattilaisen olisi hyvä elää ja käyttäytyä vapaa-ajallaan. Nuorimmille alan opiskelijoille on ollut yllätys, ettei työssäoppijan roolissa voikaan facebookin seinälle päivittää kaikkia viikonlopun kommelluksia eikä varsinkaan yksityiskohtaisempia kokemuksiaan työssäoppimisjaksolla. Teemoja, joita ei mainita oppilaitoksen oppimisen kriteereissä tai arvioinnin perusteissa, mutta ovat niitä merkittävimpiä teemoja jotka pohjustavat luottamuksellisen ammatti-identiteetin kehitystä.

Meillä on siis kaikilla oppimista työssäoppimisjaksojen järjestämisessä. Parhaimmillaan kaikki osapuolet hyötyvät omalla tavallaan nuorten tulevaisuuden osaajien piipahduksista työyhteisöissämme.

LÄHDELUETTELO

Edupoli. 2013. Osaamispalveluiden strateginen suunnitelma 2013-2015. Ulkopuoliset oppimispaikat resursseina.  Porvoo, 20-21.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa

Majuri, M. 2009. Työssäoppiminen. Teoksessa Helander, J. (toim.) 2009 Ammatillisen opettajan käsikirja. Hämeen ammatillisen opettajakorkeakoulun julkaisuja 1/2009. Hämeenlinna, 89-104.

Opetushallitus. Ammattipeda. Viitattu 16.2.2014.

http:www10.edu.fi/ammattipeda/?sivu=opiskelija_pedagogiikka

http://www10.edu.fi/ammattipeda/?sivu=tyoelamayhteistyo

Vainio, H. 2013. Apulaisrehtori. Porvoo International College. Haastattelu 15.11.2013.