Joustavin poluin osaavaa henkilöstöä palvelualoille

Johdanto

Tulevaisuusfoorumi 3, Joustavin poluin tulevaisuuden työelämään, järjestettiin Porvoossa 26.3.2014. Se liittyi ESR -rahoitteiseen Yhdessä-hankkeeseen, jonka päätoteuttajana toimii HAMK Hämeen opettaja-ammattikorkeakoulu. Osatoteuttajana projektissa toimii Laurean Lohjan kampukselta käsin toimiva FuturesLab -tutkimusryhmä. Se tarjoaa tulevaisuudentutkimuksen koulutusta, tutkimusta ja konsultointia yrityksille, yhteisöille ja julkishallinnolle. Tulevaisuuden ennakoinnista katsotaan Laurean mukaan olevan yritykselle hyötyä suuria investointeja suunniteltaessa, markkinoiden tai teknologian muutostilanteissa, toimialajärjestelyissä ja strategiamuutoksissa. (Laurea 2014).

Porvoon ammattiopiston, Amiston, rehtorin Pentti Suursalmen esiteltyä – tulevaisuusfoorumin luennoitsijat ja teemoineen, tajusin tulleeni mielenkiintoisempaan tilaisuuteen kuin olin odottanut. Tilaisuuden keskusteluissa mentäisiin pää pilvissä, jalat vain ajoittain maata hipoen vieden Suomen osaajia kohti globaaleja työmarkkinoita. Keskustelujen kohteena tulisi olemaan myös se mitä Suomen koulutusjärjestelmässä ja työelämässä pitäisi tehdä tänään, jotta maamme olisi kilpailukykyinen kansainvälistyvässä Euroopassa ja maailmassa myös huomenna. Jopa huvittuneena huomasin koko ajan vertaavani foorumin teemoja ammatillisen koulutuksen tavoitteisiin. Ilokseni huomasin sen arvostavan sävyn osanottajien puheenvuoroissa, joita ammatillisesta koulutuksesta käytettiin. Jäin tosin kaipaamaan osanottajajoukosta mm. työelämänedustajia, varsinkin ainakin niitä, jotka olisivat uskaltaneet suuren yksimielisyyden ja tyytyväisyyden verhoa edes hieman avaamaan.

Foorumin aiheeltaan jännittävimmän luennon piti yliopettaja, futurologi Tarja Meristö (KTT), Laurea-ammattikorkeakoulusta. ”Elinkeinoelämän Keskusliiton Palvelut 2020 -loppuraportin mukaan palvelualojen megatrendit tällä hetkellä ovat globalisaatio, digitalisointi, verkostoituminen ja ikääntyminen (Meristö, esitelmä Joustavin poluin työelämään 26.4.2014). Palvelut 2020 - hanke on Elinkeinoelämän keskusliitossa toteutettava pitkän aikavälin ennakointihanke. Siinä tarkastellaan elinkeinoelämän toimintaympäristössä, rakenteessa ja osaamisvaatimuksissa tapahtuvia muutoksia palveluyritysten näkökulmasta. Palvelut 2020 -hankkeen tavoitteena on tunnistaa yksityisten palvelualojen keskeisiä kehityssuuntia sekä ennakoida, millaista osaamista palveluyritykset tarvitsevat muuttuneessa toimintaympäristössä vuonna 2020. (Elinkeinoelämän Keskusliitto 2006, 3). 

Palvelualojen tulevaisuus Palvelut 2020-asiantuntijoiden näkökulmasta

Osaavan henkilön rekrytoinnissa ei ole kysymys työnhakijan koulutuksen ostamisesta vaan hänen osaamisensa ostamisesta yrityksen käyttöön. Tulevaisuudessa ei ole työntekijöitä eikä työnantajia. On vain osaamisen ostajia ja osaamisen myyjiä (Meristö, esitelmä Joustavin poluin työelämään 26.4.2014). Oivallus siitä, ettei tutkintopaperi pelkästään takaa ammattitaitoa tai sen puuttuminen ei tee työntekijää ammattitaidottomaksi. Koulutuksen, käytännöntyön osaaminen ja riittävä kokemus yhdessä muodostavat osaamisen, jota työnantajat ovat valmiita ostamaan. Työnantaja ei ole niinkään kiinnostunut minkälaisen polun työntekijä osaamisensa saavuttamiseksi on kulkenut.

Osaamistarpeiden ennakointi on keino vaikuttaa valtakunnalliseen koulutussuunnitteluun. Ennakointia tarvitaan, jotta osaavaa henkilöstöä olisi riittävästi ja osaaminen vastaisi parhaalla mahdollisella tavalla tarpeita. (Elinkeinoelämän Keskusliitto 2006, 3). Toimialojen välillä tapahtuu lähentymistä. Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa toimialarajat ylittävä toiminta jakaantuu pelkistäen kahteen osioon: hoivapalveluihin ja hyvinvointipalveluihin. Keskeiset yhteistyön mahdollisuudet löytyvät erilaisista hyvinvointi-, vapaa-aika- ja elämyspalveluista. (Elinkeinoelämän Keskusliitto 2006, 9). Lisääntyvän verkostoitumisen uskotaan muuttavan palvelualoja merkittävästi. Palveluyritykset toimivat usein eri alojen rajapinnassa, ja tulevaisuudessa alojen rinnakkaiskehitys korostuu entisestään, jolloin toimialojen rajat hämärtyvät. Monialayhteistyötä tehdään, koska monipuolisille ja kokonaisvaltaisille palveluille on suurta kysyntää. (Elinkeinoelämän Keskusliitto 2006, 11).

”Moniosaajia tarvitaan yhä enemmän. Yhden henkilön on osattava laajalti ja tunnettava monia aloja. Tekniset taidot tulevat tarpeelliseksi tehtävässä kuin tehtävässä. Moniosaajille, joilla on valmius siirtyä joustavasti tehtävästä toiseen, on kysyntää. Moniosaaminen haastaa koulutuksen. Koulutuksen on vapauduttava “vanhoista toim. alarajoista”. (Elinkeinoelämän Keskusliitto 2006, 32).


Palvelualojen kuumia aiheita ja haasteita

Toimialarajapintojen lähentyminen nostaa esille kaikkia palvelualoja koskevia osaamisvaatimuksia. On osattava yhdistää luovasti erilaisia asioita uudenlaisiksi kokonaisuuksiksi, on oltava joustava ja valmis luopumaan perinteisistä toimintatavoista. Jatkuva yhteisöllinen oppiminen työssä yli toimialarajojen on entistä tärkeämpää. Osaamisvaatimuksena on myös kyky ymmärtää eri toimialojen välisiä synergioita, kyky ymmärtää ja hallita kokonaispalveluketjuja sekä kyky ennakoida tulevaa muutosta. (Elinkeinoelämän Keskusliitto 2006, 64).

Palvelualojen toimintaympäristön uudelleen rakentuminen on yksi suurimmista tulevaisuuden haasteista. Julkisten palvelujen tuottamisessa yksityisten ja julkisten toimijoiden yhteistyö tulee lisääntymään merkittäväsi. (Elinkeinoelämän Keskusliitto 2006, 13).

Osaavan henkilöstön saatavuus ja riittävyys nähdään kaikilla palvelutoimialoilla uhkakuvana positiiviselle tulevaisuuskehitykselle. Varsinkin toisen asteen koulutuksen saaneista ammattiosaajista tulee kautta linjan pulaa suurten ikäluokkien siirryttyä eläkkeelle. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi on tulevaisuudessa yhä tärkeämpää. Koulutuksen aloituspaikat koulutusasteittain ja -aloittain on kyettävä mitoittamaan työelämän tulevia tarpeita mahdollisimman tarkasti ennakoiden. Työmarkkinoilta syrjäytyvien määrän vähentämiseksi on tärkeää, että koko ikäluokka saa ammatillisen tai korkea-asteen koulutuksen. Koulutusjärjestelmältä vaaditaan ketteryyttä sopeutua työelämän nopeisiin muutoksiin. Tarve osaamisen jatkuvaan kehittämiseen korostaa joustavan ja työelämän tarpeista lähtevän aikuiskoulutuksen merkitystä. Työvoimapulan lievittämiseksi tarvitaan myös nykyistä olennaisesti enemmän maahanmuuttajia ja panostamista heidän koulutukseensa. (Elinkeinoelämän Keskusliitto 2006, 62).

Väestön ikääntyminen ja sitä seuraava palvelutarpeen kasvu on otettava huomioon nuorisoasteen, ammatillisen perusopetuksen ja korkea-asteen aloituspaikkojen mitoittamisessa. Myös aikuiskoulutuksen kysyntä kasvaa. Ikääntyvä väestö luo kehittämistarpeita palvelualojen tutkinnoille. Asiakaskunnan ikääntyminen vaikuttaa palveluosaamiseen kaikilla aloilla. Palvelussa korostuvat asiakaslähtöisyys, yksilöllisyys ja laatu. (Elinkeinoelämän Keskusliitto 2006, 63).


Maahanmuuttajien koulutuksen kehittäminen

Työvoiman saatavuus nousee keskeiseksi palvelualojen kuumaksi aiheeksi. Työperusteisen maahanmuuton lisääminen vaikuttaa yritysten toimintaan monin tavoin. Ulkomaisen työvoiman perehdyttäminen työtehtäviin ja vallitsevaan työkulttuuriin on suuri haaste (Elinkeinoelämän Keskusliitto 2006,13). Maahanmuuttajien koulutus kielen, kulttuurin ja ammattitaidon opettamiseksi haastaa koulutusjärjestelmän kehittämiseen kaikilla koulutusasteilla, myös aikuiskoulutuksessa. Muualla suoritettujen tutkintojen ja hankitun osaamisen tunnistaminen sekä tunnustaminen osaksi henkilön osaamisprofiilia ovat entistä tärkeämpiä. Tulevaisuudessa eri EU-maiden koulutusjärjestelmien kautta saavutettu osaaminen on tunnustettu kaikissa jäsenmaissa. (Elinkeinoelämän Keskusliitto 2006, 65).

Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 5§:n mukaan tavoitteena on antaa opiskelijoille ammattitaidon saavuttamiseksi tarpeellisia tietoja ja taitoja sekä valmiuksia itsenäisen ammatin harjoittamiseen (Finlex 2014). Koulutuksen tavoitteena on lisäksi tukea opiskelijoiden kehitystä hyviksi ja tasapainoisiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille jatko-opintojen, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja sekä tukea elinikäistä oppimista.

Palvelualan kuuma aihe, työvoiman saatavuus, kääntyy korvissani myönteiseksi asiaksi ajatellen ammatillisten opettajien työllistymistä. Riittävän kielitaidon omaavalle ammatilliselle opettajalle on varmasti tulevaisuudessa tarjolla koulutusalansa työtehtäviä. Mutta millaisia ovat ne joustavat opinpolut, joita pitkin maahanmuuttajataustaiset henkilöt eri koulutustaustoillaan sopiviin koulutuksiin löytävät? Joustavien opinpolkujen rakentaminen vaatii koulutusjärjestelmään ammattitaitoista etsivää ja ohjaavaa henkilöstöä auttamaan opiskelijaa sopivan koulutusalan ääreen ja siitä edelleen työelämään.

YHDESSÄ-projekti

Löytääkseen ratkaisuja mm. Palvelut 2020-projektin esille tuomiin tarpeisiin HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu toteuttaa YHDESSÄ -hanketta LAUREA ammattikorkeakoulun kanssa. Projektissa kehitetään ammatillisten toisen asteen oppilaitosten henkilöstön ja heidän sidosryhmiensä pedagogisia taitoja, ohjausosaamista ja moniammatillista yhteistyötä sekä luodaan uusia toimintamalleja ja työmuotoja oppilaitoksiin. Tavoitteena on edistää ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoiden osallisuutta ja sitoutumista opintoihin sekä vähentää opintojen keskeyttämistä ja ehkäistä koulutuksellista syrjäytymistä. Hankkeen oppilaitoskumppaneina toimivat Porvoon ammattiopisto, Amisto, Hyria koulutus, Luksia, Länsi-Uudenmaan ammattiopistot sekä Omnian ammattiopisto, jotka tekevät oppilaitoksen kehittämistyötä omien tarpeidensa mukaan tarjoamalla henkilöstölle koulutusta mm. ohjaustaitojen kehittämisen, osallistavan opettajuuden, yksilöllisyyden huomioimisen ja koulutustakuun toteuttamiseen liittyen. Työmenetelminä käytetään mm. konsultaatiota, ryhmätyönohjausta, eAPU-verkkopalvelua ja yhteistyöfoorumeita. (YHDESSÄ-projekti 2014).

 

Suomi tarvitsee erikoisosaajia, joilla on taito verkostoitua

Suomalaiset erikoistuvat, ja yritykset menestyvät hyvinkin pienillä, niin sanotuilla niche-markkinoiden tuotteilla. Tulevaisuudessa suomalaisissa palveluyrityksissä on paljon innovaatiotoimintaa, jota tuotteistetaan ja viedään ulkomaille. Laatu ja brändi ovat yhä tärkeämpiä menestystekijöitä. Vuoteen 2020 mennessä on syntynyt suomalainen palveluprosessin brändi, joka liikkuu menestyksekkäästi globaaleilla markkinoilla. (Elinkeinoelämän Keskusliitto 2006, 9.) Tuotteistaminen ei ole vain materiaalisten tuotteiden yksinoikeus vaan myös palveluita voidaan viedä ja tuotteistaa. Osaamista meillä on kun osaamme sen oikein tuotteistaa. Tuotteistaminen ei ole vain materiaalisten tuotteiden yksinoikeus vaan myös palveluita voidaan tuotteistaa, myydä ja viedä myös ulkomaille. Palvelumuotoilu on yksi työkalu tähän työhön.

Palvelumuotoilun vahvuus on se, ettei sitä ole tarkkaan määritelty, eikä se siten ole rajattu osaamisalue vaan pikemminkin yleinen ajatustapa, prosessi ja työkaluvalikoima, joka pohjautuu useisiin osaamisalueisiin muotoilusta insinööritieteisiin ja johtamisesta yhteiskunnallisiin tieteisiin. Kaikki osaamisalueet voivat käyttää tätä jaettua ajatusmallia yhteisenä kielenä kehittäessään menestyviä palveluja. (Stickdorf 2014). HAMK ammatillisella opettajakorkeakoululla olemme sivusta saaneet seurata kazakstanilaisten opettajien koulutusjaksoa Suomessa ja kuulleet kuinka suomalaiset opettajat ovat käyneet siellä kouluttamassa. Rajattua, tuotteistettua ja erikoisosaamista vaativaa kaupallista palvelujen vientitoimintaa.

Suomalaisten yritysten on pakko verkostoitua selviytyäkseen kansainvälisessä kilpailussa. Näiden yritysten työntekijöiltä vaaditaan tulevaisuudessa erikoitumista yhä rajatummalle alueelle, mutta yhtä aikaa moniosaamista kyetäkseen toimimaan monialaisissa yhteistyöverkostoissa. Tällaisten ammattilaisten kouluttaminen edellyttää tulevaisuudessa yhä tiiviimpää yhteistyötä elinkeinoelämän ja oppilaitosten välillä. Oppilaitoksille tarvitaan valtion taholta monipuolisempia rahoitusmahdollisuuksia, joilla yhä erilaisemmat joustavat opinpolut voidaan mahdollistaa. Erityisesti pienemmiltä paikkakunnilta ja harvinaisemmilta ammattialoilta ei oppilaitosten kannata taloudellisista syistä ryhmäkoulutusta edes tarjota, koska ryhmäkoot jäävät liian pieneksi. Näin esimerkiksi lasten- ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto, jota harjoitteluoppilaitokseni ei tule ainakaan ensi vuonna tarjoamaan. Hyödyntämällä verkostoyhteistyötä oppilaitosten välillä voitaisiin päästä tällaiset pienet opintokokonaisuudet tuotettua ja halukkaat saisivat oppinsa.

Meidän tulee kouluttaa moniosaajia, jotka ymmärtävät ja kunnioittavat eri ammattialojen toimijoita. Moniosaajilla on moninaiset koulutustarpeet. Ne tarvitsevat toteutuakseen oppilaitoksille resursseja suunnittelu- ja ohjaustyöhön sekä verkostoitumiseen ja yhteistyöhön elinkeinoelämän kanssa. Kiristynyt talouskuri kaikilla tahoilla on johtanut keskihallinnossa työskentelevien tehtävien uudelleen arviointiin ja vähentämiseen. Positiivisen näkökulman aiheeseen voi löytää tiedonsiirtymisen helpottumisena. Pienten ja keskisuurten yhteisöjen organisaatiot ovat matalia ja siksi kentän tietämys ja huomiot kehityskohteista siirtyvät nopeammin johdolle ja päinvastoin. Näin yhteistyö on aktiivista ja käytännön sanelemaa moniammatillista yhteistyötä.

Palvelualojen julkisyhteisöjen, 3. sektorin ja elinkeinoelämän yhteistyö on vapaa-ajansektorilla ollut jo kauan merkittävä osa palvelutuotantoa. Yhteistyössä ne tuottavat suuren osan mm. lasten ja nuorten vapaa-ajan harrastetoiminnasta. Alalla toimivien ammattilaisten tähän yhteistyöhön kouluttaminen yhdessä järjestöissä ja yhdistyksissä toimivien kanssa voisi tuoda lasten- ja nuorten harrastustoimintaan merkittävää laadullista kehitystä samalla kun julkisen hallinnon taloudellisia resursseja osattaisiin kohdentaa järkevästi. Alan kouluttajien tulisi pitää tarkasti mielessään kun nuorisoalan koulutusten uutta opetussuunnitelmaa tänä vuonna aletaan suunnittelemaan. Nuorisotyötekijät toimivat kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden, koulutuspalveluiden ja sosiaali-, ja terveyspalveluiden rajapinnoissa. Koulutuksen tulee jatkossa valmistaa opiskelijoita tähän monialaiseen toimintaympäristöön. Pelkkien nuorisotilatyöntekijöiden, kerhonohjaajien ja leirityönammattilaisten aika on ohi.

Julkisten ja yksityisten palveluntuottajien yhteistyö lisääminen tulee haasteeksi myös ammatillisen koulutuksen sektorilla. Ammatillisten oppilaitosten omistajuus jakaantuu usein kuntayhtymien tai kaupunkien välille. Yhteisomistajuudessa yhteistyö on itsestään selvää ja pakonsanelemaa, mutta ei välttämättä auvoista ja helppoa. Seutukunnan asukkaiden palveluvelvoitteet eivät aina sovi yhteen liikelaitoksen tavoitteiden kanssa. Toisaalta vankka kunnallinen omistajuuspohja saattaa tuottaa oppilaitokselle selkeitä etuja mm. toimipisteen sijaintiin ja sopivien kiinteistöjen löytymiseen. Yhteistyö eri ammattialojen välillä ei riitä, vaan yhteistyön tulee ulottua myös organisaatioiden välille.

Artikkelini otsikot ovat teemoja, joita on varmasti mietitty myös ammatillista koulutusta tuottavien ja myyvien oppilaitosten tulevaisuuden strategioita kirjattaessa. Kirjapainoalan peruskoulutuksen omaavana nousi mieleeni tämän alan kehitys viimeisen kahden kymmenen vuoden aikana. Alan oppilaitoksissa jouduttiin tekemään miljoonainvestointeja kirjapainotekniikan uudistuttua erillisistä latomoista, asemointiyksiköistä ja painosaleista sähköistä tekniikka käyttäviksi laitoksiksi. Alan kehittyessä vanheni muutamassa vuodessa opetushenkilöstön ammattiosaaminen eikä uusia opettajia lukuun ottamatta kenelläkään enää ollut kokemusta työelämästä uuden tekniikan parissa. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka aikaisin oppilaitoksissa tähän muutokseen alettiin valmistautua. Oliko ollut käytettävissä näitä tulevaisuustutkijoita ja konsultteja alaa muutoksista varoittamassa? Olivatko alan opettajat seuranneet aktiivisesti oman alansa kehitystä ja osasivat hallintoaan muutoksesta ajoissa varoittaa? Lupaathan itse pysyä ajan tasalla oman koulutusalasi kehityksestä opintojen päätyttyäkin.

LÄHTEET:

Finlex. 2014. Laki ammatillisesta koulutuksesta. Viitattu 3.5.2014.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980630.

Elinkeinoelämän Keskusliitto. 2006. Palvelut 2020 – osaaminen kansainvälistyvässä palveluyhteiskunnassa. Viitattu 28.4.2014. http://pda.ek.fi/ek_suomeksi/ajankohtaista/tutkimukset_ja_julkaisut/ek_julkaisuarkisto/2006/18_10_2006_Palvelut2020_loppuraportti.pdf.

Laurea. 2014. Uuden edellä – esite.

Meristö, T. 2014. esitelmä Joustavin poluin työelämään. Porvoo. 26.4.2014. YHDESSÄ-projekti.

Stickdorf, M. 2014. Mitä on palvelumuotoilu? Viitattu: 1.5.2014. http://sdt.fi/mita_palvelumuotoilu.html.

YHDESSÄ-projekti. 2014. HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu.Viitattu:28.4.2014. https://wiki.hamk.fi/pages/viewpage.action?pageId=28967014.

Toimintaympäristö oppimispäiväkirja

Miten ammatillinen opettaja toimii erilaisissa koulutuksen yhteistyö- ja sidosryhmäverkostoissa?

En tunne vielä useamman oppilaitoksen toimintaa. Oletan, että jokaisessa oppilaitoksessa on työryhmiä pedagogiseen kehittämistyöhön, opiskelijahuoltoon ja ohjaamiseen, talous- ja henkilöstöhallintoon sekä viestintä- ja tietotekniikkatyöhön. Näissä kaikissa toimii myös opettajajäseniä. Uskon jokaisella opettajalla olevan omaan työtapaan ja persoonaan sopiva yhteistyöverkosto oppilaitosken ulkopuolelle. Itse toimin opetusharjoitteluoppilaitoksessani aineenopettajana. Minua pyydettiin pitämään kaikessa  opetuksessa näkökulmani nuorisotyön ja vapaa-ajantoimintojen osa-alueella, nuorisokulttuurissa ja nuoren normaalissa kehityksessä. Työyhteisööni harjoitteluissa on kuulunut kaksi kouluttajaa, joiden tunneista osuuteni on lohkaistu. Asiakokonaisuudet neuvoteltiin heidän kanssaan. 

 

Miten ammatillinen opettaja toimii työelämän kehittäjänä ja alueellisena vaikuttajana opetusta toteuttaessaan?

Hankin verkostoyhteyksin tunneilleni kaksi vertaisasiantuntijaa ja paikat tutustumiskäyntejä varten. Näissä järjestelyissä auttoi vanhat yhteydet”kentälle” ja oma asenne, jonka mukaan pyrin auttamaan muita mahdollisuuksien mukaan. Näin saan tukea vastavuoroisesti toisilta. Tämän hetkinen työni on verkostoissa toimimista nuoren kanssa ja hänen etujaan ajaen. Olen viikottain yhteydessä nuorisotyöntekijöihin, nuorten psykiatriselle poliklinikalle ja mm. nuorten työpajoille. Pyrin aktiivisesti kysymään ajankohtaisia uutisia ja esille tulleista ilmiöistä ylläpitääkseni alan ammattitaitoani. Hyödynsin opetuksessani yhteisöpedagogikaverin tuoretta opinnäytetyötä sekä työni kautta saamani Kouluterveyskyselyä. Opettajana pystyn tuomaan myös lähihoitajaopiskelijoille hoitotyön ohelle tietoa nuorten arjesta ja nuorisoilmiöistä. Tämä mahdollistaa heille hoitotyössä potilaana olevan nuoren kohtaamisen nuorena ihmisenä, ei vain ongelman tai vamman hoitokohteena.

Miten ammatillinen opettaja hyödyntää koulutusta ohjaavia suunnitelmia ja asiakirjoja?

Opetusalalla on tapahtunut ja näyttää nytkin tapahtuvan paljon uudistuksia. Ilman ammattikirjallisuuden ja asiakirjoihin perehtymistä ei työtä voi tehdä. Erityisesti uutena opettajana pitää ottaa haltuun suuret linjat ja päivittää sitten tietämystään muutostilanteissa.

Harjoitteluni koostui useammasta kokonaisuudesta ja eri ammattitutkintojen ohjaamisesta, joten opin varmasti tutkintojen perusteista enemmän kuin jos olisin toiminut vain yhden tutkinnon puitteissa. Oli aikaa vievää poimia opettavikseni annetuista kokonaisuuksista niitä, joihin erityisesti oman erityisosaamiseni saatoin liittää. Tosin samalla huomasin, että tutkinnonperusteissa samat teemat toistuivat näkökulman vain hieman muuttuessa. Harjoitteluoppilaitokseni kaikkiin pedagogisiin asiakirjoihin en ulkopuolisena päässyt käsiksi. Eniten käytin toimialojen yhteistä pedagogista asiakirjaa, Osaamispalveluiden strateginen suunnitelma vuosille 2013-2015. Sen painettu versio kului käsissäni opetusharjoittelusuunnitelmia ja monia muita tehtäviä tehdessäni. Koulutuksemme on avannut minulle hiljalleen ammatillisen koulutuksen kolmea lohkoa, nuorisoasteen koulutusta, ammatillista aikuiskoulutusta ja ammattikorkeakoulu opetusta. Koska en toimi vielä alalla opettajana oli minulle aluksi vaikeaa pysyä mukana keskusteluissa joissa hypittiin vertaillen tasolta toiselle. Nyt osaan jo erotella perusasiat vaikka joskus termistössä tulee vielä lipsahduksia. Nyt tiedän mistä tiettyjä asiakirjoja voin tuekseni hakea.

Miten arvioit yrittäjämäisyyttä opetusharjoittelussasi?

Yrittäjäideologia toteutuu ammatillisen opetuksen maailmassa mielestäni kolmella tasolla. Laajimmalla linssillä katsottuna, valtakunnallisella ja jopa Euroopan laajuisella tasolla ammattitaitoisten työntekijöiden kouluttamisen juuri sille alalle joka tulevaisuudessa on vetovoimaisin. Mikä valtio tai oppilaitos onnistuu ajamaan alas ne opetusalat, jotka eivät enää uusia osaamia tarvitse esimerkiksi teknologian kehityksen vuoksi. Toisena tasona voi ajatella valtakunnallisen tason ja oppilaitosten keskinäisen kilpailun niin opiskelijoista kuin toisaalta luvasta jonkin tutkinnon järjestämiseen. Molemmissa tilanteissa taloudellisuus ja yrittämisen kulkevat pohdinnoissa yhtenä määräävänä tekijänä. Esimerkiksi jotain koulutusta ei kannata järjestää ellei tutkintoon tule riittävästi opiskelijoita. Kulut ovat kuitenkin opetuksen osalta melko vakiot. Kolmas taso on opettajien kilpailu tunneista omaan koulutusalaansa tutkintoihin liittyen sopivaa tulotasoa ja työn määrää tavoitellen. Toisaalta välillä tuntui, että opettajille annetaan liikaakin tutkintoja ja ryhmiä hoitaakseen vedoten oppilaitoksen tulotavoitteisiin. Osa opettajista toimii yrittäjinä eri oppilaitoksista työtilaisuuksia keräten. Kysynnän ja tarjonnan laki toimii suhteessa opettajan ammattitaitoon eli palvelun laatuun. Taas esille tulivat yrittäjyyden peruskäsitteet. Olihan itsestään selvää, että pyrin tekemään harjoitteluni hyvin toivoen tulevaisuudessa saavani harjoitteluoppilaitoksesta myös työtilaisuuksia.

Miten kehitit toimintaympäristöosaamistasi opetusharjoittelussa?

Pyrin löytämään tilanteeseen ja ryhmään sopivan roolin. En esittänyt teennäisesti opettajan roolia vaan hain opetusharjoitteluoppilaitokseni linjaamaa vuorovaikutuksellisen oppimisprosessin ohjaajan roolia. Tunneilla, joilla minulla ei ollut suoranaista opetusvastuuta toimin tutorina aikuisopiskelijana aikuisopiskelijoiden rinnalla. Työskennellessäni opetustilanteissa itsenäisesti koin onnistuneeni omassa asiantuntijan roolissani ja vuorovaikutuksessa ryhmän kanssa. Minulle ei ollut merkitystä sillä oliko paikalla joku opetustani tarkkailemassa. Keskityin omaan tekemiseeni. Pyrin välttämään muista ympäristöistä minulle tuttujen ihmisten erityisasemaa. Tästä sainkin hyvää palautetta. Työpaikkaohjaajan mukaan minun pitää kiinnittää huomiota kieliasuihin ja tapaan, jolla opiskelijoille puhun. Otin opintotehtäviini liittyen kontaktia myös oppilaitoksen muihin kouluttajiin ja hallinnossa työskenteleviin. Sain huomata henkilöstön merkittävän työpaineen erityisesti sairastapausten kohdatessa. En saanut henkilökuntaan aina yhteyttä tai vastauksen viipyivät muiden työtehtävien johdosta. Yritin käyttää monipuolisesti eri väyliä viestien välittymiseen. Facebookin käyttö ryhmäkeskustelun ympäristönä oli mielenkiintoinen kokemus. Siitä enemmän omassa blogi-päivityksessään.

 

Työelämän edustajana keskustelemassa

Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinnon ryhmä pohti huhtikuisena iltana "projektitöidensä", eli näyttöjensä, aiheita tai jo suunnitteluvaiheessa olevien projektiensa sisältöä. Oppilaitos oli järjestänyt ryhmälle kaksi alustavaa esitystä, joissa tutkinnosta valmistuneet esittelivät ja reflektoivat omia upeita projektejaan. Omiin opetusharjoitteluihin liittyen sain kutsun tulla mukaan iltaan opiskelijana, mutta myös työelämän edustajana. Tehtäväni oli tuoda opiskelijoille uusia näkökulmia toteutukseen ja kommentoida heidän suunnitelmiaan työelämän realiteettien näkökulmasta.

 

Ilta oli minulle matka aiempiin koulutuksiini, koska aloitin nykyisen opintopolkuni juuri suorittamalla kyseisen tutkinnon. Itse suoritin tämän kyseisen näyttötilaisuuden ryhmänäyttönä suunnittelemalla ja toteuttamalla maahanmuuttajataustaisten perheiden äiti/tytär liikuntapäivän. Ryhmänäyttö ei tämän oppilaitoksen opetuskäytännön mukaan olisi enää edes mahdollista vaan jokainen suorittaa näytön henkilökohtaisesti. Opiskelijoiden suunnitelmat ja näyttöympäristöt olivat hyvinkin erilaisia mikä on oppimismenetelmän rikkaus. Kokemuksia jakamalla oppiminen on monipuolista.

 

Oli mielenkiintoista päästä tutustumaan harjoitteluoppilaitokseni toiseen campukseen. Koin suurta mielihyvää siitä lämpimästä vastaanotosta, jota sain oppilaitoksen tässä toimipisteessä. Oli myös voimaannuttavaa kuulla myös muutamien opiskelijoiden lausahduksista illan päätteeksi. Sain voimaa vielä opinnot kunnialla päätökseen.

Ammatillisen opettajan työtä raamittavat asiakirjat

Ammatillisen opettajan työ oli opintokokonaisuus, joka sisälsi ei enempää ja vähempää kuin lakitietoutta ja valtion ammatilliselle koulutukselle antamia raameja ja suuntaviivoja. Asiaa, jonka olemassa olo tulee vähintään ymmärtää, mutta isolta osin myös osata käytäntöön siirtää. Lakitekstejä lukiessaan ei riitä, että lukee sanat. Lakeja tulee osata tulkita, jotta lain henkeä osaa käytännön työssään myös soveltaa.

Tutustuimme nuorisoasteen, aikuiskoulutuksen sekä ammattikorkeakoulujen työlle kirjoitettuihin lakeihin. Yksi yllättävä löydös oli kouluttajan velvoite kasvattajana ja elinikäisten oppimistaitojen kehittäjänä myös aikuiskoulutuksessa. Koska lakeja asetuksineen on paljon, ei varsinkaan noviisina, voi kaikkea hallita ja muistaa. Opinkin tietämään mitä tärkeimmät opetukseen vaikuttavat asiakirjat ja lainkohdat ovat ja mistä niitä tarvitessaan osaa etsiä.

Olen harjoittelussani saanut mahdollisuuden tutustua monen tutkinnon ammattitutkintojen tutkinnon perusteisiin. Ne ovat avautuneet minulle opetusta raamittavana asiakirjana, laajempia valtakunnallisia suuntia voin tarkastella Opetus- ja  kulttuuriministeriön eri asiakirjoista ja tietenkin ammatillista opetusta säätelevistä lainkohdista. Oppilaitosten sisäisissä asiakirjoissa on valtavia eroavaisuuksia. Joillakin on hyvinkin yksityiskohtaisia strategioita ja ohjeita avuksi opettajilleen ja tiedoksi opiskelijoilleen. Toisilla voi olla, mutta niitä ei julkiseen levitykseen ehkä anneta.

Monikulttuurisuudesta facebookissa

Opetusharjoitteluni haastavimman mysteerin otin vastaan suostuessani järjestämään monikulttuurisuus-keskustelun facebookin välityksellä Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ammattitutkinnon ryhmälle.  Harjoitteluoppilaitokseni on valinnut facebookin tiedotuskanavaksi ja keskustelufoorumiksi oppilaitoksen oman sähköisen oppimisalustan rinnalle Muita some-ympäristöjä ei tällä kertaa ollut valittavana. Vajaan kahdenkymmenen opiskelijan ryhmästä muutama ilmoitti, ettei ole halukas fb:hen edes opintojen vuoksi liittymään. Loppuosalle ryhmästä lähdin keskustelua suunnittelemaan.

Lasten ja nuorten ohjaamisessa monikulttuurisuus käsitteen ymmärtäminen ja tämän arvon käytäntöön soveltaminen on perustaito. Monikulttuurisuus ei rajoitu vain ulkomaalaistaustaisiin henkilöihin vaan myös eri uskontokuntien ja elämänkatsomuksen omaaviin ihmisiin. Kahlasin läpi tutkinnon perusteet, jossa mainitaan lähes jokaisessa tutkinnon osassa eri sanoin erilaisuuden huomioon ottaminen ohjaustyössä. Otinkin tavoitteekseni poimia opiskelijoille "maisteltaviksi" joitain sivustoja, joilta he voivat poimia aiheesta perustietoa sekä käytännönvinkkejä arkeensa.

Ohjeistin ryhmän keskusteluun ryhmän oman fb-sivuston kautta. Pyysin ilmoittautumaan keskusteluun, joka järjestettäisiin oppilaitoksen ilmoittamana iltana ryhmä kahtia jaettuna. Sain kuusi ilmoittautumista ja yhden ennakkotehtävän suoritettuna. Annoin etukäteen tutustuttavaksi viisi aiheeseen liittyvää sivustoa, joiden sisällöstä ja arkeen soveltamisesta keskustelua tultaisiin käymään.

 

Keskusteluun ilmestyi määräaikaan kaksi opiskelijaa, jotka eivät olleet  ilmoittautuneet ja puolestaan kaksi jätti tulematta "paikalle". Yhden keskustelijan suomenkielen taito ei vielä riittänyt oman kommentoinin tasolle, mutta opiskelija seurasi muiden keskustelua. Hänen kanssaan vaihdoin muutaman kommentin henkilökohtaisella yhteydellä. Samoin tein niiden opiskelijoiden kohdalla jotka näytti olevan mukana keskustelussa, mutta eivät siihen kommentoiden osallistuneet.

 

Molemmissa ryhmissä oli yksi aktiivinen keskustelija ja kommentoija, jonka perusteella voin todeta, että menetelmä voisi olla toimiva. Vaikeaksi keskustelun teki se, etteivät kaikki keskustelijat olleet aktiivisia vaan mahdollisesti kävivät muita keskusteluja yhtä aikaa. Epäilin välillä yhteyden katkenneen, mutta henkilökohtaisen yhteyden otettuani he olivat kyllä paikalla. Minulle oli työlästä pomppia henkilökohtaisten keskustelujen ja seinäkeskustelumme välillä.

 

En voi tietää ennen itsenäisten tehtävien palautumista ja opiskelijoiden palautetta minulle onko tunnin keskustelumme heitä aiheen haltuun ottamisessa auttanut. Toivon fb-n käytön antaneen opiskelijoille menetelmänä pientä piristystä perinteisten menetelmien rinnalle. Itselleni kokeilu oli antoisa, koska otin askeleen pois omalta mukavuusalueeltani. Menetelmää voisi soveltaa myös luokkatilanteessa keskustelussa. Jokaiselta keskustelijalta jää tuolloin "jälki" keskusteluun, johon voi myöhemmin palata

 

Kun seuraavan kerran päädyn facebookin tai muun verkkoympäristöä oppimisympäristönä käyttämään haluan tavata ryhmän motivoinnin merkeissä ennen keskustelua. Nyt iso osa ryhmästä loisti poissaolollaan eikä minulla  ole mukana olleiden oppimistuloksista aavistustakaan.

Opetusharjoittelun vko 7 reflektointia

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, Lähihoitajat, oppisopimusryhmä

Kuntoutuksen tukeminen:  näkökulmaa lapsiin ja nuoriin.

Ma 10.2.2014

Kohtasin SoTePe - ryhmän kahdeksan opiskelijaa nyt ensimmäisen kerran. Kerroin omasta taustastani ja keräsin tietoa opiskelijoiden taustoista heidän itsensä kirjoittamista post-it-lapuista. Ryhmässä oli neljää eri äidinkieltä puhuvaa aikuisopiskelijaa, jotka kaikki osasivat kuitenkin aika hyvin suomea. Alkukyselylläni keräsin heiltä odotuksia ja toiveita yhteisen viikkomme osalle. Tosin tähän osioon en saanut yhtään merkittävää ehdotusta. Toteutin siis ohjelmani suunnitelmani mukaisesti aikataulua vain hieman soveltaen. 

Jäänsärkijänä päästin jokaisen ääneen kertomaan mitä nuoruus ikävaiheena, muistoissa tai kokemusten perusteella kullekin tarkoittaa. Opiskelijoiden monikulttuurinen tausta ja sopiva ikähaitari teki keskustelusta mielenkiintoista. Esitin jokaiselle hieman erilaisia lisäkysymyksiä kuuntelijoiden mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Keskustelun päätteeksi esitin muutamia määritelmiä millä nuoruus- nimistä ikä- tai kehitysvaihetta kuvataan mm. eri lakien näkökulmasta. Sitten laajensin näkökulmaa nuoren elämän tukiverkostoon. Siihen mitkä tahot tai henkilöt nuoren kasvuun ja kehitykseen vaikuttavat. Opiskelijat saivat piirtää pienryhmissä mind-mapit aiheesta. Huomasin kuinka vähäistä tieto nuorisokulttuurin osaamisessa joillakin oli ja tarvetta pienille lisäyksille tulikin sopivalla tahdilla. Se motivoi minua ennestään, koska tiesin olevani alueella jota muuten opetuksessa tai näiden opiskelijoiden harjoitteluissa ei oltu käsitelty. Sain tunteen, että myös vuorovaikutus välillämme alkoi syntyä.

Pienen tauon jälkeen esittelin opiskelijoille vierailijamme eli rappeuttavaa lihassairautta sairastavan, energisen ja elämänvoimaa pursuavan nuoren sekä voimakastahtoisen äidin, joka on tukenut poikaansa läpi liikenneonnettomuudesta aiheutuneen kuntoutumisen. Molemmilla prosessi on elinikäinen, mutta molemmat ovat olosuhteisiin nähden hyvinkin sinut vaikeutensa kanssa. Kokemusasiantuntijat antoivat tarinansa pohjaksi viikkomme teeman käsittelyyn ja antoivat meille ajateltavaa niin ammatillisesti kuin ihmisenä kasvamisellemme. Tähän liittyen oma oppimisenprosessi alkoi jo siitä pohdinnasta miten lähestyn asiallani näitä tuttujani kunnioittavasti. Miten esitän kutsuni tulla kertomaan ventovieraille ihmisille omista henkilökohtaisista tunteistaan ja kokemuksistaan. Luotin kutenkin omaan ihmistuntemukseeni ja siksi uskalsin lähteä asiaa ehdottamaan. Hoidin asian alkuun facebook -viestillä ja yksityiskohdista sovittiin puhelimitse. Uskalsin kysyä ja onnistuin.

Koin tärkeäksi sen miten otan vieraani vastaan ja vielä miten tyylikkäästi osaan vieraamme opiskelijoille esitellä. Pyrin luonnollisuuteen ja onnistuimme luomaan intiimin ja lämminhenkisen tunnin mittaisen tilaisuuden, jossa naurettiin, mutta näinpä myös liikutuksen kyynelten jonkun poskilla valuvan. Olin miettinyt kysymyksiä valmiiksi, mutta en halunnut pitää esillä mitään listaa kysymyksistä vaan pyrin olemaan ajan tasalla ja välikysymyksin viemään tarinointia jouhevasti eteenpäin. Vierailijani olivat aktiivisia eikä kiusallisia tyhjiä hetkiä syntynyt. Sain näiltä kokemusasiantuntijoilta vahvistusta usealle omalle käsitykselleni. Tärkeimpänä ehkä se, nuori kuntoutuja toivoo, että hänet kohdataan kokonaisena nuorena ihmisenä, ei vain puuttuvana jalkana tai säälittävänä lapsena. On merkittävää, että nuorta tuetaan elämän eri alueilla pyrkien mahdollistamaan hänen unelmansa vammasta tai sairaudesta huolimatta niin hyvin kuin se on mahdollista. Tätä “punaista lankaa” pyrin noudattamaan koko viikon kun eri aihealueissa käsittelimme. Vierailu oli onnistunut myös siksi, että sijoitin sen heti kurssimme alkuun. Näin saatoin viitata vierailijoittemme tilanteisiin ja kertomuksiin useamman kerran viikon aikana. Meille esitellyistä ”hahmoista” tuli samaistumisen kohde, joka auttoi painamaan mieleen uusia asioita.

Vuorossa oli minulle etukäteen suurin haaste. Haaste, jonka itse itselleni rakensin. Viikon teoreettisimman esityksen aihe oli motivaatio ja motivaatio-orientaatiot kuntoutuksen tukemisessa. Olin valmistanut osuuden aiemmin kirjoittamastani esseestä, jota kirjoittaessani koin merkittäviä oppimisen kokemuksia. Vaikka opiskelijoiden ruokailun jälkeinen ”kooma” yritti tavoitella kuulijakuntaani onnistuin kohtuudella ylläpitämään vuorovaikutuksellisen ilmapiirin. Kävimme hyvän keskustelun opiskelijoiden omista tavoiteorientaatioista, joissa saamani palautteen perusteella olin saanut yhden opiskelijan jatkamaan opintojaan. Upea tunne.

Seuraavan kokonaisuuden aloitin teettämällä opiskelijoilla mind-mapin, jossa he tutustuivat kolmijakoon 3. sektori, yritysmaailma ja kunta/valtio nuoren elämän tukijoukkona. Tähän kolmikantaan voidaan sijoittaa kaikki nuorten kanssa toimivat tahot. Opiskelijoilla oli yllättävän vähän tietoa siitä miten vahvasti yhdistys- ja järjestömaailma nuorisotyönkentällä näyttäytyy. Yhtä epävarmaa oli osaaminen kun sijoitimme eri toimijoita kuntasektorille tai järjestötoimintaan. Oma, minulle tuttu toimintaympäristö toi varmuutta esittämiseen vaikka keskustelua välillä käytiin myös ruotsiksi. Vertailua tehtiin eri kaupunkien ja maiden välillä, koska olihan ryhmämme monikulttuurinen.

Päivän päätteeksi kertasin keskiviikon ohjelman ja pyysin välittämään tietoa poissaolleille opiskelijoille. Opiskelijoiden lähdettyä  olin uupunut, mutta todella hyvällä mielellä. Siinä kohdassa olisi ollut mukavaa, jos olisi voinut jakaa kokemuksia esimerkiksi työparin kanssa. Tyydyin tällä kertaa kirjoittamaan itselleni muistiinpanot muutamalla ranskalaisella viivalla.

Ke 12.1.

Aamu aloitettiin tunnekorteilla, jotka olen työkalukseni itselleni joskus laminoinut. Jokainen sai satunnaisesti valitut viisi korttia. Hetken pohdittuaan opiskelijat saivat alkaa käymään keskustelun avulla korttien vaihtokauppa. He saivat vaihtaa pois kortteja, jotka eivät kuvanneet heidän viikon alun tunnetilaa. Tunnelma oli vapautunut. Opiskelijoilla oli ollut edellisenä päivänä tentti ja nyt helpotuksen tunne näkyi työskentelyssä. Tunnekorttien tekstejä käännettiin taas ruotsiksi, joka toi tehtävän suorittamiseen mukavaa lisämaustetta. Jokainen opiskelija halusi kertoa valinnoistaan. Itse esitin väliin kysymyksiä, joilla liitin harjoitteen viikon teemaamme.

Kävimme läpi osallisuuteen, vaikuttamisen mahdollisuuksiin ja nuoren oikeuteen tulla kuulluksi elämäänsä vaikuttavissa asioissa. Teemaan liittyen siis myös oikeutta vaikuttaa myös omaan hoitoonsa ja kuntoutukseensa. Tutustuimme oppilaskuntatyöhön, nuorisovaltuustoihin, Euroopan lasten parlamenttiin ja Aloitekanavaan. Olin onnistunut taas poimimaan opiskelijoille asioita, joista he eivät olleet koskaan edes kuulleet. Samalla totesimme kuinka jo ryhmän sisällä olevat sukupolvet näkivät aiheet hieman eri näkökulmasta.

Ruokailun jälkeen päätin haastaa ryhmän. Lähdin käsittelemään aihetta arvot ja normit akvaariokeskustelua käyttämällä. Tutustuttuani ryhmään parin päivän aikana ajattelin toteuttaa keskustelun kolmella tuolilla. Pieniä lisäkysymyksiä esittämällä keskustelu pysyi käynnissä ja jopa jokaiselle kolmelle tuolille saatiin vaihdon kautta uudet keskustelijat. Näin pääsimme hyvin teemaan, jonka sitten teoreettisten määritelmien avulla vielä selvensin.

Teoriaosuuden jälkeen siirryimme arvomeren ääreen. Pyysin opiskelijoita kirjoittamaan omia, työyhteisöön ja kasvatus- ja hoitotyöhömme vaikuttavia arvoja tekemilleni lapuille. Nämä laput lisättiin omiini, noin 40 kpl, lappuihin pöydälle yhdeksi suureksi ”arvomereksi”. Opiskelijoiden tehtävä oli valita ryhmänä keskustellen 10-15 arvoa kuvitteellisen kuntoutusalan yrityksemme arvoiksi. Jotta tehtävä ei olisi liian helppo. Jaoin jokaiselle ”six hats”-menetelmän mukaiset roolihatut. Esimerkiksi vihreä hattu – idealisti, uusien ideoiden keksijä, joka ei juuri esteitä huomaa. Kun keskustelua oli käyty roolien alaisena noin viisitoista minuuttia kasassa oli hyvä lajitelma yhdessä hyväksyttyjä arvoja. Poistin ”hatturoolit” ja vapautin keskustelun. Opiskelijat saivat tehdä loppuratkaisut omana itsenään. Lopuksi totesimme, että ”yrityksellemme” valitut arvot kuvasivat hyvin tämän opiskelijaryhmän omia arvoja. Harjoituksen aikana saimme käsiteltyä useita tutkinnon perusteissa mainittua teemaa edes ajatuksen tasolla. Nousivathan ”yrityksemme” arvoissa esille ekologisuus, luotettavuus, vuorovaikutus, monikulttuurisuus, ammatillisuus jne.. Oman oppimisen kannalta harjoitus oli suurin onnistumiseni. Keksin harjoituksen kokonaisuuden itse, askartelin motivoivat materiaalit, osallistin ryhmän ja saimme aikaan yhteisöllisen oppimisen kokemuksen.

Opiskelijoiden motivaatio yhteistyöhön oli huipussaan kun aloitimme iltapäiväkahvin jälkeisen osuuden. Sain tekniikan toimimaan hyvin ja pääsimme katsomaan edellisen illan Akuutti- ohjelman, jonka latasin YLE Areenasta. Ohjelmassa ekaluokkalainen syövästä toipuva poika kävi koulua kotoa käsin, mutta reaaliajassa oman luokkansa kanssa. Tämän mahdollisti luokanopettajan taidot tieto- ja av-tekniikan saralla. Tästä pääsimme nuorten tapaan hyödyntää nettiä, sosiaalista mediaa ja pelejä. Aloitin tunnin tehtävällä, jossa opiskelijat listasivat nettimaailman plussia ja miinuksia listoiksi. Ryhmien tuotokset koottiin yhteen ja näin saatiin rakennettua silta omaan osuuteeni. Käytin esityksessäni apunani entisen ryhmäkaverini tekemää opinnäytetyötä nuorten verkkokäyttäytymisestä. Toin esille kaikissa osuuksissa esille niitä eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä mitä kasvokkain kohtaamisessa ja verkon yli kohtaamisissa olen löytänyt.

Aloitimme valmistautumisen iltapäivän vierailuun. Sovimme mitä tietoja ja oppia vierailuiltamme nuorisotiloille ja erityiskoulun päivähoitoon halusimme saada. Jaoimme työparit heitä kiinnostaviin kohteisiin. Korostin tavoitettamme. Halusin opiskelijoiden tutustuvan porvoolaisten nuorten tapaan viettää vapaa-aikaa nuorisotiloilla ja erityisesti siihen miten tiloja voidaan käyttää  apuna kuntoutumisen tukemisessa. Olin sopinut vierailuista alustavasti puhelimitse, laitoin pari päivää ennen muistutukset yhdyshenkilöilleni sähköpostilla ja vielä soitin aamulla varmistaakseni opiskelijoilleni hyvän vastaanoton. Itse menin sairastuneen opiskelijani sijaan työpariksi yhdelle opiskelijalle. Saimme tutustua autistilasten koulunkäyntiin, musiikintuntiin, kuntoutukseen ja päivähoitoon. Sain hienoja onnistumisen tunteita saatuani muutaman kerran kontaktin ryhmän lapsiin. Hienoa työtä tekevät senkin koulun aikuiset oppilaittensa kanssa.

To 13.2.

Aloitimme päivän harjoituksella, jossa käytin apuna noin viittäkymmentä postikorttia. Pyysin opiskelijoita poimimaan kortin joka kuvaisi heitä ihmisenä tai heidän elämän tilannettaan nyt. Toisena poimimaan kortin, joka kuvaisi heidän ammatillista unelmaansa. Tilannetta, jossa he haluaisivat olla muutaman vuoden kuluttua. Sitten pyysin poimimaan pari korttia, jotka kuvaisivat väliportaita tai tilanteita matkalla tavoitteeseen. Lopuksi vielä yhden kortin, joka kuvaa estettä, joka voisi estää heitä tavoittamasta tavoitettaan. Opiskelijat lähtivät taas innolla mukaan ja rakensivat jokainen pöydälle oman unelman kaarensa. Tarjosin mahdollisuutta pitää kaaren sisällön omana tietonaan tai annoin jokaiselle aikaa kertoa oman tarinansa. Kaikki, ihan jokainen, halusi kertoa matkastaan kohti unelmaa. Juttelimme jokaisen kohdalla myös siitä miten hiedän esteensä tai hidasteensa kohti unelmaa olisi voitettavissa. Lopuksi vinkkasin tilanteista, joissa itse olin näitä kortteja käyttänyt. Tarjoilin idean myös siitä, miten kuntoumisprosessiakin voisi tämän menetelmän avulla nuoren kanssa käsitellä.

Pääsimme tämän päivän teeman esittellessäni Uudenmaan Kouluterveyskyselyn. Kyselyssä valotetaan 8.-9.-luokkalaisten ajatuksia elämästään ja koulukäynnistään. Olin poiminut viikon teemaamme sopivia kohtia, jotka virittivätkin hyvin kysymyksiä ja keskusteluita nuortemme hyvinvoinnista. Koska koulukiusaaminen nousi taas kerran esille myös nuorten kertomana, käsittelin kiusaamisen termistön, roolit ja prosessin myös teoreettisesta näkökulmasta. Aihe virittää aina myös kertomuksia omakohtaisista kokemuksista tai siitä miten omaa tai tuttavan lasta on kohdeltu. Näitä keskusteluita ei voi jättää käymättä tai ainakaan törpösti katkaista. Joku aikuinen saattaa vasta nyt uskaltautua puhumaan kouluaikaisista kokemuksistaan. Vaatiikin tarkkaa pelisilmää miten aikatauluista pystyy pitämään kiinni tässä aihepiirissä.

Olimme päätyneet ohjaavan opettajani kanssa siihen, ettei jaksostani teetetä opiskelijoilla itsenäistä oppimistehtävää sen enempää kuin tenttiäkään. Halusin kuitenkin koota viikon teemat yhteen ja kokosimme kaksi ryhmää tekemään yhdessä viimeisen tehtävän. Siinä opiskelijoiden tuli kuvailla fläpille esittelemänsä nuori ja hänen tarinansa liittyen kuntoutumisen tarpeeseen, elinympäristö sidosryhmineen huomioon ottaen taloudelliset realiteetit. Heidän tuli suunnitella nuorelle, nuoren lähtökohdista, harrasteiden, koulunkäynnin ja tukitoimien kokonaisuus ja esitellä se muulle ryhmälle. Ripustin seinälle opiskelijoiden viikon aikana eri harjoitteissa tehneet fläpit. Ajattelin niiden auttavan kokoavan tehtävän tekemisessä. Opiskelijoiden aktiivisuus ja sitoutuminen yllätti minut täysin. Sain ”ajaa” heidät ruokailuun ja osallistua ilokseni innokkaisiin ruokapöytäkeskusteluihin. Palattuamme luokkaan kuulimme kaksi hyvin todentuntuista tarinaa, josta kuului läpi useita viikon aikana käsittelemiämme teemoja.

Jäljellä oli vain palautteen kysyminen sillä iltapäiväksi matkasimme porukalla Liljendaliin Syväpuro-yhteisöön tutustumaan. Kohde oli kodinomainen päihdehoitoyksikkö, pitkän päihdehistorian ja kodittomuuden kokeneille ihmisille. Saimme keskustella erään taas tuonakin päivänä raittiina olleen miehen kanssa. Rankan huumetaustan omaava mies oli joka aamu onnellinen siitä, että heräsi ilman ”piikkihimoa” lämpimästä kodista. Sain häneltä hyviä vastauksia nuorisotyöhön liittyviin kysymyksiini ja paljon ajateltavaa omien elämänarvojen muokkaamiseen.

Koen tarvitsevani opettajuudessani eniten uskallusta poimia tai rajata pois tutkinnon perusteissa esitettyjä teemoja. Keskusteltuani useampien, kasvatus- ja sosiaali- ja terveysalan ammatillisten opettajien kanssa olemme kohdanneet saman haasteen. Ei ole olemassa selkeitä työvaiheita tai tekniikoita, joita listaamalla ja opettamalla tämän alan ammattitaitoa voisi opiskelijoille ammentaa. Onhan niitä selkeitäkin, vaikkapa käden kipsaus tai jonkun askartelutekniikan hallitseminen. Paljon on kuitenkin kiinni opettajan omasta osaamisesta, kiinnostuksen kohteista ja arvovalinnoista, mitä hän opiskelijoilleen lähiopetuksissa tarjoilee. Kaikkia tutkinnon perusteissa nimettyjä taitoja kun ei ehditä lähiopetuksessa läpi käydä eikä edes teoreettisella opetuksella opettaa.

Pieniä huomioita esiintymisestäni oli se, että pyörittelen puhuessani sormustani tai otan mielelläni käteen jotain pientä ”hypysteltävää”. Tämän täytyy liittyä jonkinlaiseen jännittämiseen, jota en ole ennen itsessäni huomannut. Kukaan opiskelijoista ei tosin ollut palautteessaan tästä minua nuhdellut.

Power Pointin slideja tehdessäni pyrin lyhyisiin lauseisiin ja pieneen määrään tekstiä, mutta en aina siinä onnistu. En ole vielä löytänyt tapaa, jolla saisin itselleni tukimateriaalia, jotta voisin vähentää heijastettavaa tekstiä. Vieraammilla aihealueilla liikkuessani kaipaan muistilleni tukea. Oma printteri kotona voisi olla ratkaisu, jolla muistiinpanot saisi kätevästi paperille.

Opetusharjoitteluni eivät ole vielä ohi, joten tilaisuuksia oppimiselle on onneksi vielä edessä.

Tiivistelmä opiskelijoiden antamasta palautteesta:

Esiintymiseni:

-puhettani pidetään selkeänä ja kiitettiin tapaa, jolla avaan ammattisanastoa kaikille ymmärrettävään muotoon.

-minun sanottiin huomioivan jokainen opiskelija katseellani ja liikkumisellani luokkatilassa.

-teorian, tekemisen ja käytännön esimerkkien vuorottelu teki opetuksesta mukaansa tempaavaa.

Mitä viikosta jäi mieleen:

-hyvät keskustelut ja niihin antamani lisäkysymykset

-erilaiset ohjatut ryhmätehtävät, kortit, hatut ja akvaariokeskustelu

-ehdottomasti tunti kokemusasiantuntijoiden kanssa

-pohdinnat omista arvoista ajatellen tulevaa ammattia

-vierailut

Mitä voisin kehittää:

-voisin hymyillä enemmän vaikka puhun vakavistakin asioista.

Sain opiskelijoilta ”arvosanaksi” (1-5) 4,7. Vetää hiljaiseksi.

Kiitos Marille vertaisarvioista ja kannustuksesta.

Kirjoitelma 2 Nuoret työssäoppimassa nuorisotyön kentällä

Oppilaitoksia ja elinkeinoelämää patistetaan kehittämään yhteistyötä ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi. Molempien osapuolien on "kaupassa" hyödyttävä, jotta yhteistyölle syntyy otollinen maaperä. Pelkkä hyvä tahto ei riitä. Yritysten on annettava asiasta kiinnostuneille työntekijöilleen mahdollisuus osallistua  työssöoppijoiden ohjaamistaitojen kehittämiseen koulutuksin. Työntekijät tarvitsevat myös aikaa ohjaamistyölle oman työnsä ohessa. Työntekijältä vaaditaan hyvän tahdon lisäksi rohkeutta ja pitkää pinnaa. Innokkaimmille työssäoppjoille tulisi tarjota mahdollisuus kokeilla uusia työtapoja ja keräillä itselleen merkityksellisiä oppimiskokemuksia. Toisessa ääripäässä jo työssäoppimisjaksoa "pakkopullana" pitävän nuoren pysyminen työajan työpaikallaan voi vaatia työpaikkaohjaajalta ja oppilaitokselta ponnistuksia. Näihin ponnisteluihin ja onnistumisen kokemusten jakamiseen oppilaitoksilla tulee olla riittävästi henkilökuntaa. Yksin työssäoppimispaikkojen tarjoajien niskoille ei yhteistyön kehittämistä ja pyörittämistä voi sälyttää.

Entä muistammeko me, vuosia työelämää kolunneet, millaista oli mennä ensimmäiseen työpaikkaan? Osaammeko ottaa huomioon kehittämisinnostuksessamme nuorimpien työssäoppijoiden tunteet ja tarpeet? Miten onnistuisimme kehittämään oppilaitosten ja työelämän toimijoiden yhteistyötä niin, että nuorimmatkin työssäoppijat saisivat jo ensimmäisellä työssäoppimisjaksollaan merkityksellisiä oppimiskokemuksia, jotka motivoisivat heitä jatkamaan myös teoreettisissa opinnoissaan?

Nuorisotyötä opiskelevilla työssäoppijoilla on edessään erityisiä haasteita. Heidän tulisi omaksua pian ohjaajan työrooli, ikäistensä tai jopa itseään vanhempien joukossa. Joissakin tilanteissa vielä omalla  kotiseudullaan, omien kavereiden joukossa. Esitänkin muutamia keskusteluihin ja kokemukseen perustuvia vinkkejä siitä, miten nuorta työssäoppijaa voidaan tukea erityisesti nuorisotyön kentällä. 

Työssäoppimisjaksoille on lailla asetettuja vaatimuksia

Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (630/1998) 1. luvun 16 §:n mukaan työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettävä koulutus perustuu koulutuksen järjestäjän ja työpaikan väliseen kirjalliseen sopimukseen. Sopimukseen otettavista asioista ja koulutuksen järjestämisestä säädetään tarkemmin asetuksella. Muuten kuin oppisopimuskoulutuksena järjestettävä työpaikalla tapahtuva koulutus järjestetään siten, että opiskelija ei ole työsopimussuhteessa työnantajaan, tai erikseen niin sovittaessa laatimalla työsopimus.

Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta. Nuorista työntekijöistä säädetään myös työturvallisuuslain (738/2002) 14 §:n 2 momentin nojalla. Työtehtävät on suhteutettava nuoren fyysiseen ja henkiseen suorituskykyyn. Nuorten työnopastuksesta ja työn valvonnasta tulee kantaa erityistä huolta. 1.8.2006 voimaan tulleessa asetuksessa nuorille työntekijöille erityisen haitallisista ja vaarallisista töistä (475/2006) säädetään niistä edellytyksistä, joilla alle 18-vuotiailla työntekijöillä voidaan teettää nuorista työntekijöistä annetun lain (998/1993) 9 §:n 2 momentissa tarkoitettuja töitä.

Työelämäyhteistyö

Opetushallituksen mukaan yhteistyö työ- ja elinkeinoelämän kanssa on yksi koulutuksen laadun mittareista ja ammattikoulutuksen menestyksen avaintekijä. Se muodostuu oppilaitoksen, opiskelijan sekä työelämän tarpeiden pohjalta. Osapuolten on oltava valmiita panostamaan yhteistyön ylläpitämiseen ja sen pitkäjänteiseen kehittämiseen. Kaikki tahot ovat riippuvaisia yhteistyön tuottamista hyödyistä. Ammatillisen koulutuksen ja elinkeinoelämän väliselle yhteistyölle tulee luoda puitteet ja toimintaperiaatteet, jotka mahdollistavat yhteistyön jatkumisen ja kehittämisen. Yhteistyö toimii parhaimmillaan, kun työ- ja elinkeinoelämän edustajat kytkevät oman yrityksensä todellista tai virtuaalista toimintaa ammattikoulutuksen yhteyteen. Yhteistyön lisääntyessä ammatin opiskelu tapahtuu yhä enemmän työ- ja elinkeinoelämässä ja opiskelijoiden päätöksentekotaidot, oma-aloitteisuus, vastuunotto sekä vuorovaikutus- ja tiimityötaidot kehittyvät. Näitä taitoja ja ominaisuuksia tarvitaan ammatillisen kasvun polulla kannustamaan opiskelijaa yritteliäisyyteen, sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen ja työllistymiseen ympäröivässä yhteiskunnassa.

Työelämän vaatimusten ja työtehtävät muuttuvat, monimutkaistuvat ja laaja-alaistuvat tulevaisuudessa. Uuden oppimisen ja osaamisen tarve lisääntyy ja vahvistuu kaiken aikaa eri osapuolilla. Käytössä oleva työmenetelmät ja tekniikka kehittyvät niin nopeasti, että oppilaitoksilla ja opettajilla on haastavaa pysyä tiedollisesti ja ammatillisesti mukana. Oppimisympäristöt ja ammatilliset verkostot laajenevat ja sitä kautta yhdessä oppiminen ja tiedon jakaminen nousevat merkityksellisiksi tulevaisuuden kannalta. (Opetushallitus n.d.)

Merkityksellinen oppimiskokemus

Merkityksellisen oppimiskokemus on koulutuksen aikainen tilanne, jonka oppija itse kokee tärkeäksi ja muistaa jälkeenpäin. Kokemus voidaan ymmärtää myös kriittiseksi reflektioksi, jossa ammatti-identiteetti ja toimintamallit kehittyvät. (Majuri 2009, 92.) 

 

On mielestäni luonnollista, että yksilön aiemmat elämänkokemukset, opinto-, ja työelämätausta vaikuttavat siihen minkä yksilö kokee merkitykselliseksi oppimiskokemukseksi. Koska toisen asteen opintopaikka pyritään mahdollistamaan nykyään kaikille, samassa ryhmässä opintojaan suorittavien tausta ja lähtötaso voivat olla hyvin erilaisia. Jollekin nuorelle työssäoppijalle jo työaikojen ja -rutiinien sekä pukeutumisetikettien noudattaminen voi olla merkittävä oppimiskokemus. Tällöin alkuvaiheessa on joustettava ammatilliseen tiedon ja taidon oppimisen vaatimuksista. Työelämää jo eläneelle aikuisopiskelijalla vasta syvällisten tietojen siirtäminen käytäntöön tuottaa hänelle merkityksellisen oppimiskokemuksen. On siis tärkeää keskittyä tekemään nuorimmille, paikkaansa vielä hakeville opiskelijoille, opintojen alkuvaiheessa ”jaksokohtainen HOPS” ja siirtää ammattiosaamisen näytöt myöhempään ajankohtaan. Opiskelijakohtaiset tavoitteet tulee avata etukäteen myös työpaikkaohjaajalle, jotta hän voi suunnitella juuri tälle työssäoppijalle sopivat työtehtävät. Ellei näissä sopimuksissa onnistuta, voi jakso jäädä nuoren viimeiseksi ja päättää opinnot kokonaan.

Itse ajattelen, että myös sarja oppimiskokemuksia voi muodostaa prosessina merkityksellisen oppimiskokemuksen. Heikolla itsetunnolla tai terveystilanteella opintonsa aloittavalle nuorelle on kova paikka lukea esimerkiksi tutkinnon perusteita ja niissä mainittuja vaatimuksia osaamiselle. Vaatimukset ovat niin korkealla ja kieliasu niin vaikealukuista, että nuori tarvitsee tilanteessa kannustajaa ja tulkkia, joka luo uskoa siihen ettei kaikkea tuota tarvitse oppia heti. Opettajalta tarvitaan osaavaa pelisilmää ja riittävää aikaresurssia huomatakseen kuka tai ketkä oppilaista tätä tulkkia oppilaitoksen puolesta alkuvaiheessa tarvitsevat. Kun ensimmäiselle työssäoppimijaksolle asetetaan henkilökohtaistetut tavoitteet, tavoitteet jotka tuntuvat tälle opiskelijalle realistisilta saavuttaa, voi nuori oppija saavuttaa onnistumisen kokemuksen joka kantaa opinnoissa edelleen. Hiljalleen kohoavat tavoitteet ja vaatimustaso luovat pohjaa itseluottamuksen kehittymiselle ja heikoimmistakin lähtökohdista ponnistavan nuoren opinnot aikanaan valmistuvat. Panostaminen juuri opintojen alkuvaiheeseen on siis merkittävää. Panostaminen henkilökohtaiseen tukeen edellyttää aikaresurssia niin lähettävältä oppilaitokselta kuin työpaikkaohjaajalta. Onneksi esimerkiksi Koulutuksellisen tasa-arvon hanke rahoittaa useita näihin teemoihin liittyviä hankkeita ympäri Suomea.

Opiskelijakeskeinen pedagogiikka

Opiskelijakeskeisessä pedagogiikassa opiskelijan omat verkostot ja työelämäverkostot nähdään voimavaroina ja motivaation lähteinä, jotka kantavat läpi elämän. Opiskelijat rakentavat omalta osaltaan yhteiskuntaa ja opiskeluaikana heitä tuetaan kehittymään aktiivisiksi toimijoiksi omassa elämässään, työelämässä ja yhteiskunnassa. Opiskelijakeskeisessä pedagogiikassa keskitytään opiskelijan oppimisen edellytyksiin, tarpeisiin, toiveisiin ja osaamiseen. Opiskelijan unelmien ja vahvuuksien löytäminen ja tunnistavat motivoivat sekä tukevat työllistymistä ja urasuunnittelua. Nämä vaikuttavat tutkinnon sisältöön sekä siihen, kuinka paljon opiskelijalla kuluu aikaa tutkinnon suorittamiseen ja ammattiosaamisen saavuttamiseen. Erityisen tärkeää on opiskelijan verkostojen hyödyntäminen oppimisen edistämisessä ja erityisesti silloin, kun hänellä on todettu erityisen tuen tarve. Tukiverkosto voi mahdollistaa opiskelijalle opintojen suorittamisen kokonaisuudessaan tai tukea opiskelijaa tutkinnon osan suorittamisessa. Tavoitteena on opiskelijan osaamisen kehittäminen kokonaisvaltaisesti työelämää ja elämää varten. Opiskelijan ymmärtäessä oman turvaverkkonsa merkityksen, voi turvaverkko olla tärkeänä tukena myös myöhemmin elämän eri vaiheissa. (Opetushallitus n.d.)

Kyseinen pedagogiikka vaatii mielestäni työssäoppimispaikalta melkoista uudistumiskykyä. Ei enää riitä, että työpaikkaohjaaja ja muut työntekijät kertovat sen minkä tietävät ja ohjaavat oppijaa tekemään niin kuin itse tekee. Heidän pitää antaa tilaa opiskelijan myös kokeillen löytää uusia ratkaisuja. Onnistuminen ja epäonnistuminen johtavat oivalluksiin ja uuden oppimiseen, joita opiskelija voi hyödyntää kenties vasta tulevaisuudessa. Alan ammattilaiselle voi olla vaikeaa myöntää nuoren kokemattoman työssäoppijan luovan kokeiluillaan jotain uutta työtapaa. Tämän kynnyksen ylitettyään työpaikkaohjaaja ja opiskelija ovatkin kehittämässä työmenetelmiä sen sijaan, että työssäoppija olisi yksipuolisesti vain vastaanottamassa oppia. Myös nuorisotyössä ajatusmallille on mielestäni käyttöä. Nuorisokulttuurit ja nuorten käyttämä teknologia kehittyvät ja muuttuvat nopeasti. Nuorisotyössä on vielä paljon vanhan linjan työntekijöitä ilman ammatillista koulutusta. Koulutetut alalle tulevat nuoret tuovat työhön paljon uutta tietoutta kunhan se uskalletaan ottaa vastaan ja osataan soveltaa kullekin paikkakunnalle sopivaan muotoon.

Edupolin yhteistyö ympäröiviin organisaatioihin

Ammatillisen peruskoulutuksen työelämäyhteistyö on keskittynyt vajaan kymmenen vuoden ajan pitkälti työssäoppimisen ympärille. Samalla työssäoppimisen käsite on laajentunut. Nykyään sillä ymmärretään monipuolisesti työssäoppimisen suunnittelua, ohjaamista ja arviointia yhdessä työpaikkaohjaajan kanssa. (Majuri 2009, 89.)  

Osaamispalveluiden strategisen suunnitelman 2013-2015 (Edupoli 2013, 20-21) mukaan oppijan työpaikan ja työssäoppimispaikan merkitys oppimisympäristönä kasvaa jatkuvasti. Henkilöstön koulutuksessa oppimisympäristö on usein työpaikka, joka tarjoaa oppijalle mahdollisuuden toimia. Työpaikan tulisi myös antaa oppijalle realistinen kuva toimialasta ja työtehtävistä. Oppijalle tulisi pystyä tarjoamaan myös mahdollisuus soveltaa oppimaansa heti itse työtehtäviin. Opiskelijat tekevät tutustumis- ja opintokäyntejä lähiympäristön yrityksiin, tapahtumiin ja muihin organisaatioihin. Oppilaitos myös kutsuu työelämästä asiantuntijoita luennoitsijoiksi.

Kokemukseni perusteella Porvoossa ei esimerkiksi lapsi- ja nuorisotyön alalla ole suurta valikoimaa vierailu- ja työssäoppimiskohteista. Usein opintojen aikana tehtävät vierailukohteet toimivat myös työssäoppimispaikkoina ja tutkintotilaisuuksien suorittamisen paikkoina. Vierailujen yhteydessä toteutuu nk. piilo-opetussuunnitelman osuuksia. Tällöin oppilaitoksen ja työelämän edustajat tulevat tutuksi keskenään ja opettajilla on mahdollisuus päivittää tietojaan alan kehityksestä. Käytännössä iso osa tarjolle tulevista työssäoppimispaikoista syntyy epävirallisen ”tuttuuden” kautta. Työelämän asiantuntijat saavat oppilaitoksella, luentokäynneillään, autenttista kosketuspintaa oppilaitoksen toimintakulttuuriin ja opiskelijoiden arkeen. Vuorovaikutuksessa asiantuntijoiden ja opettajiston välillä välittyy myös välittävät tietoa siitä minkä tyyppistä osaamista he tulevalta työntekijä sukupolvelta odottavat.

Hyviä ja vähän heikompia työssäoppimispaikkoja ja työssäoppijoita

Kuulemani perusteella Suomessa on lukuisia työyhteisöjä, joissa opiskelijamme saavat asiantuntevaa ja innostavaa ohjausta työssäoppimisjaksollaan. Toimittuani itse työpaikkaohjaajana ja käytyäni keskusteluita nuorten ja opettajien kanssa olen tullut käsitykseen, että kirjo työpaikkaohjaajien työnlaadussa ja osaamisessa on silti valitettavan suuri. Työpaikkaohjaajien pedagoginen ja kasvatuksellinen osaaminen, taito nuoren ohjaamiseen, ei ole kaikkialla sillä tasolla kuin sen pitäisi olla suhteuttaessamme ohjaamisosaamista siihen vastuuseen joka työpaikkaohjaajalle koulutusjärjestelmämme taholta osoitetaan. Työelämän resurssit eivät riitä hyväntekeväisyystyöhön nuoren opiskelijoiden hyväksi. Ellei työssäoppimispaikan tarjoava taho saa yhteistyöstä riittävää hyötyä, ei työnantajana motivoidu mahdollistamaan työpaikkaohjaajan kouluttautumista eikä takaa ohjaajalle ohjaamistehtäväänsä tarvittavaa aikaa. Huonoimmassa tilanteessa halutaan työpaikalle väliaikaista lisätyövoimaa ja ohjaamisvastuu lykätään kevyin perustein henkilölle, joka ei ole tehtävänsä tasalla tai ainakaan siihen motivoitunut. Tällöin saattaa työssäoppimisjaksosta muodostua opiskelijalle vain turhauttavaa ajan kuluttamista ja ohjaajalle jakso, josta pitää muiden työtehtävien ohella vain selviytyä.

Isolla joukolla nuoria on suuria vaikeuksia sitoutua tehtäviinsä opintojen aikana vaikka heillä on tukenaan opettajakunta oppilashuoltohenkilöstöineen. Ongelmat saattavat korostua työssäoppimisjaksolla, jolloin itseohjautuvuutta ja itseluottamusta koetellaan. Työssäoppimisjaksolla opiskelijalle on tarjolla tukea niin oppilaitoksen kuin työssäoppimispaikankin taholta, mutta harmittavan usein ongelmiin ei tartuta riittävän nopeasti. Esimerkiksi myöhästymisiin ja poissaoloihin puututaan vasta kun iso osa jaksosta on käyty ja ongelmat mahdollisesti kärjistyneet jo henkilötasolle. Epäonnistuminen työssäoppimisjaksolla nostaa riskiä keskeyttää opinnot kokonaan. (H. Vainio, haastattelu 15.11.2013.)

Mielestäni nuorten työssäoppijoiden kohdalla on merkittävää, että opettaja osaa ottaa huomioon opiskelijan ammatillisen osaamisen ja sosiaaliset taidot sijoittaessaan opiskelijan juuri tiettyyn työssäoppimiskohteeseen. Vain opettajisto tuntee opiskelijansa. Vastaanottavalla taholla ei ole tietoa valinnan pohjaksi. Siksi opettajan on tunnettava myös työssäoppimispaikka ja sen tehtäväkenttä. Ei ole kenenkään kannalta järkevää asettaa opiskelijaa paikkaan, jossa häneen kohdistuu kohtuuttomat odotukset ja vaatimukset tai toisessa yhtä huonossa tilanteessa turhauttaa opiskelijaa mitään sanomattomalla olemisella. Valitettavasti työssäoppimispaikkoja ei ole aina valittavaksi asti vaan opiskelija on sijoitettava paikkaan joka ylipäätään on saatu hankittua. Erityisesti opiskelijoilla, joilla on ollut jo opinnoissaan ongelmia käytöksen tai sitoutumisen vuoksi voi työssäoppimispaikan löytyminen olla vaikeaa. Paikka pitää kuitenkin osoittaa ja toivoa työssäoppimisjakson motivoivan opiskelijaa aiempaan parempaan suorittamiseen. Tuossa tilanteessa työyhteisöltä ja työpaikkaohjaajalta vaaditaan suurta kasvatuksellista taitoa ja ymmärrystä. Myös yhteistyö oppilaitoksen ja työpaikkaohjaajan välillä korostuu.

Kokemukseni nuorisotyön kentällä on osoittanut, että työpaikkaohjaajan voi olla vaikeaa löytää sopivan haastavia ja motivoivia työtehtäviä nuorille työssäoppijoille. Suurin osa alan työtehtävistä perustuu vuorovaikutukseen nuorten itsensä kanssa ja vaatii ohjaajalta kypsyyttä ja rohkeutta vuorovaikutustilanteissa. Joillekin tämä on luontaista osaamista. Ongelma ei liity välttämättä työssäoppijan ikään vaan enemmänkin persoonallisuuteen. Haastavimpia tilanteita on syntynyt esimerkiksi lähihoitajaopiskelijoiden kohdalla, joilla ei ole aikomustakaan erikoistua lasten tai ainakaan nuorten kanssa tehtävään työhön. Opiskelijan oma motivaatio, tai sen puute, näkyy nuorten kanssa avoimessa vuorovaikutustilanteessa niin räikeästi, että oppimiskokemuksesta voi muodostua olla negatiivisella tavalla eliniän muistettava. Onneksi ongelmatilanteissa on pystytty kesken työssäoppimisjaksoa muuttamaan työtehtäviä siten, että jakso on voitu viedä hyväksytysti loppuun.

Työssäoppimisjakson valmistelut

Olen pannut merkille, että onnistuneen työssäoppimisjakson luominen alkaa hyvällä pohjustustyöllä. Koko työyhteisön myönteinen suhtautuminen takaa nuorelle hyvän vastaanoton. Ongelmia voi syntyä jo alkumetreillä jos työyhteisöä ei ole informoitu nuoren työssäoppimisjaksosta tai työyhteisöltä puuttuu tietotaitoa nuorten kanssa työskentelystä. Halua voi olla paljonkin, mutta käytännön keinot yhteistyöhön saattavat puuttuvat. Vähintään työpaikkaohjaajan tulisi tietenkin osallistua oppilaitosten koulutuksiin, jossa hän saa ohjeistuksen toimintaan. Voi olla, ettei hän ei ole koko aikaa työssäoppijan kanssa edes samassa työvuorossa, joten muidenkin työntekijöiden olisi hyvä tietää yhteistyön sopimukset ja periaatteet. Onkin tärkeää jakaa työtiimissä juuri tätä opiskelijaa koskevat tärkeimmät tiedot ja työssäoppimisjakson tavoitteet. Työpaikoilla voi olla useinkin työssäoppijoita, jopa samasta oppilaitoksesta, mutta teemat ja tavoitteet vaihtelevat opiskelijan tilanteen mukaan. Jokaiselle työvuorolle, jossa työpaikkaohjaaja ei ole paikalla, tulisi mielestäni opiskelijalle nimetä tukihenkilö. Jaksolle rakennettavaan suunnitelmaan on myös hyvä kirjata kaikki työtehtävät, sijoituspaikat, varusteet, tukihenkilöt yhteystietoineen ja mahdolliset ennakkovalmistelut, joita opiskelijan odotetaan tekevän. Tieto lisää turvallisuuden tunnetta ja yllättävissäkin tilanteissa löytyy tietoa mistä apua saa.

Kuten tiedämme nuorisoasteella ammatillista perustutkintoa suorittava nuori voi olla ensimmäiselle työssäoppimisjaksolle tullessaan vasta 17-vuotias. Hän on usein muuttanut opiskelujen vuoksi toiselle paikkakunnalle asumaan ja haluaa nyt ensimmäisellä työssäoppimisjaksollaan hetkeksi kotiin asumaan. Nuorisotyön ammattialalla hän siis haluaa suorittaa jakson juuri siellä missä hänen kaverinsa vapaa-aikaansa viettävät. Mahdollisesti vielä nuorisotilalla, jossa opiskelija on oman lapsuutensa ja meneillään olevan nuoruutensakin viettänyt. Siellä mistä kimmokkeen alalle pyrkimiseen on saanut. Väitän, että nuoren opiskelijan on mahdotonta ottaa työntekijän roolia tällaisessa tilanteessa. Minulla onkin ollut tapana pyytää tapaamista ennen kuin lupaan edes ottaa häntä ohjaukseeni. Tilanne on toiminut ikään kuin työpaikkahaastatteluna. Olemme yhdessä käyneet läpi työssäoppimisjakson tavoitteet ja todenneet yhdessä mitkä osuudet opiskelija missäkin tilanteessa saa suoritettua. Joskus olemme myös yhdessä todenneet, ettei kaikkia tavoitteita voida saavuttaa ja ilmoittaneet tästä oppilaitokseen. Joskus nuori on itse päätynyt etsimään työssäoppimispaikkaa naapurikunnista. Olemme myös avoimesti keskustelleet opiskelijan henkilökohtaisista toiveista, hänen vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Nuorimpien työssäoppijoiden kohdalla olen onnistunut aina saamaan yhteyden myös nuoren vanhempaan. Yhteydenotto on tehty yhteisymmärryksessä nuoren itsensä kanssa ja ollut usein merkittävä linkki työssäoppimisjakson onnistumisen kannalta. Olen myös halunnut kartoittaa onko ko. nuoren edun mukaista ottaa häntä

Nuori työssäoppija nuorisotyön kentällä

Olen huomannut, että työssäoppimisen kannalta järkevän työrooliin löytymiseen voidaan parhaiten vaikuttaa työvuoroja, työpistettä sekä työtehtäviä valitsemalla. Nuori työssäoppija voidaan sijoittaa aamun- ja aamupäivän vuoroihin, jolloin työ sisältää paljon avustavia tehtäviä, suunnittelua ja alakouluikäisten kanssa työskentelyä. Tuolloin voidaan tarjota oppijalle mallia moniammatillisesta yhteistyöstä, joka on iso osa nuorisotyön kokonaisuudesta. Työssäoppijaa ei kuitenkaan voida ottaa mukaan verkostotapaamisiin, joissa tehdään yksilötasolla yhteistyötä sosiaalityön, lasten suojelun ja koulujen kanssa yksilötasolla. Hienoinen ongelma on, että nuorisotyön arjessakin käsitellään päivittäin asiakasperheiden ja nuorten henkilökohtaisia elämäntilanteita eikä asioiden käsittelyä ei voida rajoittaa vain työssäoppijalta suljettuihin palavereihin. Vaitiolovelvollisuuden raja-aitaa koetellaan siis niin työntekijöiltä kuin työssäoppijalta.

Olen sijoittanut nuoria työssäoppijoita myös töihin koululaisten loma-ajalla alakouluikäisten leiritoimintaan, jolloin nuorella on annettavaa niin työyhteisölle kuin leiriläisillekin. Tuolloin hän pääsee kehittämään omaa työminäänsä, harjoittelemaan vastuullista vallankäyttöä, kokeilemaan osallisuuden tunteen tarjoamista ja kokemaan todellisen tunteen työtiimissä toimimisesta. Energiset, uusia ideoita pursuavat nuoret opiskelijat tuovat virtaa jokaiseen työyhteisöön, jos oppijalle uskalletaan antaa tilaan ja vastuullisia työtehtäviä hoitaakseen. Työssäoppimisjakson tulee olla riittävän pitkä, jotta oppijan vahvuusalueet tulevat työntekijöiden tietoon ja luottamuksellinen yhteistyön ehtii löytää muotonsa.

Ongelma saattaa muodostua siitä, mikäli nuori työssäoppija tekee harjoitteluissaan vain päivävuoroa lasten ja varhaisnuorten kanssa. Tällöin häneltä jää käymättä kasvatuskeskustelut ja henkinen ”paini” oman auktoriteettinsä säilymisestä murrosikäisten ja nuorten aikuisten kanssa. Ilman näitä tilanteita ei voida rehellisesti sanoa oppijan saavan realistista kuvaa nuorisotyön arjesta. Täydentääkseen kuvaansa nuorisotyön kokonaisuudesta on opiskelijalle pystyttävä järjestämään myöhemmille työssäoppimisjaksoille oppimistilaisuuksia myös ilta,- yö,- ja viikonlopputyötehtävissä.  Tällöin opiskelija itse on kypsempi työroolissaan toimimaan ja ainakin valtaosa kaveripiiristä on muualla kuin ”asiakkaana”.

Ammatillisen identiteetin kasvuun kuuluu myös pohtia miten kasvatusalan ammattilaisen olisi hyvä elää ja käyttäytyä vapaa-ajallaan. Nuorimmille alan opiskelijoille on ollut yllätys, ettei työssäoppijan roolissa voikaan facebookin seinälle päivittää kaikkia viikonlopun kommelluksia eikä varsinkaan yksityiskohtaisempia kokemuksiaan työssäoppimisjaksolla. Teemoja, joita ei mainita oppilaitoksen oppimisen kriteereissä tai arvioinnin perusteissa, mutta ovat niitä merkittävimpiä teemoja jotka pohjustavat luottamuksellisen ammatti-identiteetin kehitystä.

Meillä on siis kaikilla oppimista työssäoppimisjaksojen järjestämisessä. Parhaimmillaan kaikki osapuolet hyötyvät omalla tavallaan nuorten tulevaisuuden osaajien piipahduksista työyhteisöissämme.

LÄHDELUETTELO

Edupoli. 2013. Osaamispalveluiden strateginen suunnitelma 2013-2015. Ulkopuoliset oppimispaikat resursseina.  Porvoo, 20-21.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa

Majuri, M. 2009. Työssäoppiminen. Teoksessa Helander, J. (toim.) 2009 Ammatillisen opettajan käsikirja. Hämeen ammatillisen opettajakorkeakoulun julkaisuja 1/2009. Hämeenlinna, 89-104.

Opetushallitus. Ammattipeda. Viitattu 16.2.2014.

http:www10.edu.fi/ammattipeda/?sivu=opiskelija_pedagogiikka

http://www10.edu.fi/ammattipeda/?sivu=tyoelamayhteistyo

Vainio, H. 2013. Apulaisrehtori. Porvoo International College. Haastattelu 15.11.2013.