Opetusharjoittelun vko 7 reflektointia

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, Lähihoitajat, oppisopimusryhmä

Kuntoutuksen tukeminen:  näkökulmaa lapsiin ja nuoriin.

Ma 10.2.2014

Kohtasin SoTePe - ryhmän kahdeksan opiskelijaa nyt ensimmäisen kerran. Kerroin omasta taustastani ja keräsin tietoa opiskelijoiden taustoista heidän itsensä kirjoittamista post-it-lapuista. Ryhmässä oli neljää eri äidinkieltä puhuvaa aikuisopiskelijaa, jotka kaikki osasivat kuitenkin aika hyvin suomea. Alkukyselylläni keräsin heiltä odotuksia ja toiveita yhteisen viikkomme osalle. Tosin tähän osioon en saanut yhtään merkittävää ehdotusta. Toteutin siis ohjelmani suunnitelmani mukaisesti aikataulua vain hieman soveltaen. 

Jäänsärkijänä päästin jokaisen ääneen kertomaan mitä nuoruus ikävaiheena, muistoissa tai kokemusten perusteella kullekin tarkoittaa. Opiskelijoiden monikulttuurinen tausta ja sopiva ikähaitari teki keskustelusta mielenkiintoista. Esitin jokaiselle hieman erilaisia lisäkysymyksiä kuuntelijoiden mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Keskustelun päätteeksi esitin muutamia määritelmiä millä nuoruus- nimistä ikä- tai kehitysvaihetta kuvataan mm. eri lakien näkökulmasta. Sitten laajensin näkökulmaa nuoren elämän tukiverkostoon. Siihen mitkä tahot tai henkilöt nuoren kasvuun ja kehitykseen vaikuttavat. Opiskelijat saivat piirtää pienryhmissä mind-mapit aiheesta. Huomasin kuinka vähäistä tieto nuorisokulttuurin osaamisessa joillakin oli ja tarvetta pienille lisäyksille tulikin sopivalla tahdilla. Se motivoi minua ennestään, koska tiesin olevani alueella jota muuten opetuksessa tai näiden opiskelijoiden harjoitteluissa ei oltu käsitelty. Sain tunteen, että myös vuorovaikutus välillämme alkoi syntyä.

Pienen tauon jälkeen esittelin opiskelijoille vierailijamme eli rappeuttavaa lihassairautta sairastavan, energisen ja elämänvoimaa pursuavan nuoren sekä voimakastahtoisen äidin, joka on tukenut poikaansa läpi liikenneonnettomuudesta aiheutuneen kuntoutumisen. Molemmilla prosessi on elinikäinen, mutta molemmat ovat olosuhteisiin nähden hyvinkin sinut vaikeutensa kanssa. Kokemusasiantuntijat antoivat tarinansa pohjaksi viikkomme teeman käsittelyyn ja antoivat meille ajateltavaa niin ammatillisesti kuin ihmisenä kasvamisellemme. Tähän liittyen oma oppimisenprosessi alkoi jo siitä pohdinnasta miten lähestyn asiallani näitä tuttujani kunnioittavasti. Miten esitän kutsuni tulla kertomaan ventovieraille ihmisille omista henkilökohtaisista tunteistaan ja kokemuksistaan. Luotin kutenkin omaan ihmistuntemukseeni ja siksi uskalsin lähteä asiaa ehdottamaan. Hoidin asian alkuun facebook -viestillä ja yksityiskohdista sovittiin puhelimitse. Uskalsin kysyä ja onnistuin.

Koin tärkeäksi sen miten otan vieraani vastaan ja vielä miten tyylikkäästi osaan vieraamme opiskelijoille esitellä. Pyrin luonnollisuuteen ja onnistuimme luomaan intiimin ja lämminhenkisen tunnin mittaisen tilaisuuden, jossa naurettiin, mutta näinpä myös liikutuksen kyynelten jonkun poskilla valuvan. Olin miettinyt kysymyksiä valmiiksi, mutta en halunnut pitää esillä mitään listaa kysymyksistä vaan pyrin olemaan ajan tasalla ja välikysymyksin viemään tarinointia jouhevasti eteenpäin. Vierailijani olivat aktiivisia eikä kiusallisia tyhjiä hetkiä syntynyt. Sain näiltä kokemusasiantuntijoilta vahvistusta usealle omalle käsitykselleni. Tärkeimpänä ehkä se, nuori kuntoutuja toivoo, että hänet kohdataan kokonaisena nuorena ihmisenä, ei vain puuttuvana jalkana tai säälittävänä lapsena. On merkittävää, että nuorta tuetaan elämän eri alueilla pyrkien mahdollistamaan hänen unelmansa vammasta tai sairaudesta huolimatta niin hyvin kuin se on mahdollista. Tätä “punaista lankaa” pyrin noudattamaan koko viikon kun eri aihealueissa käsittelimme. Vierailu oli onnistunut myös siksi, että sijoitin sen heti kurssimme alkuun. Näin saatoin viitata vierailijoittemme tilanteisiin ja kertomuksiin useamman kerran viikon aikana. Meille esitellyistä ”hahmoista” tuli samaistumisen kohde, joka auttoi painamaan mieleen uusia asioita.

Vuorossa oli minulle etukäteen suurin haaste. Haaste, jonka itse itselleni rakensin. Viikon teoreettisimman esityksen aihe oli motivaatio ja motivaatio-orientaatiot kuntoutuksen tukemisessa. Olin valmistanut osuuden aiemmin kirjoittamastani esseestä, jota kirjoittaessani koin merkittäviä oppimisen kokemuksia. Vaikka opiskelijoiden ruokailun jälkeinen ”kooma” yritti tavoitella kuulijakuntaani onnistuin kohtuudella ylläpitämään vuorovaikutuksellisen ilmapiirin. Kävimme hyvän keskustelun opiskelijoiden omista tavoiteorientaatioista, joissa saamani palautteen perusteella olin saanut yhden opiskelijan jatkamaan opintojaan. Upea tunne.

Seuraavan kokonaisuuden aloitin teettämällä opiskelijoilla mind-mapin, jossa he tutustuivat kolmijakoon 3. sektori, yritysmaailma ja kunta/valtio nuoren elämän tukijoukkona. Tähän kolmikantaan voidaan sijoittaa kaikki nuorten kanssa toimivat tahot. Opiskelijoilla oli yllättävän vähän tietoa siitä miten vahvasti yhdistys- ja järjestömaailma nuorisotyönkentällä näyttäytyy. Yhtä epävarmaa oli osaaminen kun sijoitimme eri toimijoita kuntasektorille tai järjestötoimintaan. Oma, minulle tuttu toimintaympäristö toi varmuutta esittämiseen vaikka keskustelua välillä käytiin myös ruotsiksi. Vertailua tehtiin eri kaupunkien ja maiden välillä, koska olihan ryhmämme monikulttuurinen.

Päivän päätteeksi kertasin keskiviikon ohjelman ja pyysin välittämään tietoa poissaolleille opiskelijoille. Opiskelijoiden lähdettyä  olin uupunut, mutta todella hyvällä mielellä. Siinä kohdassa olisi ollut mukavaa, jos olisi voinut jakaa kokemuksia esimerkiksi työparin kanssa. Tyydyin tällä kertaa kirjoittamaan itselleni muistiinpanot muutamalla ranskalaisella viivalla.

Ke 12.1.

Aamu aloitettiin tunnekorteilla, jotka olen työkalukseni itselleni joskus laminoinut. Jokainen sai satunnaisesti valitut viisi korttia. Hetken pohdittuaan opiskelijat saivat alkaa käymään keskustelun avulla korttien vaihtokauppa. He saivat vaihtaa pois kortteja, jotka eivät kuvanneet heidän viikon alun tunnetilaa. Tunnelma oli vapautunut. Opiskelijoilla oli ollut edellisenä päivänä tentti ja nyt helpotuksen tunne näkyi työskentelyssä. Tunnekorttien tekstejä käännettiin taas ruotsiksi, joka toi tehtävän suorittamiseen mukavaa lisämaustetta. Jokainen opiskelija halusi kertoa valinnoistaan. Itse esitin väliin kysymyksiä, joilla liitin harjoitteen viikon teemaamme.

Kävimme läpi osallisuuteen, vaikuttamisen mahdollisuuksiin ja nuoren oikeuteen tulla kuulluksi elämäänsä vaikuttavissa asioissa. Teemaan liittyen siis myös oikeutta vaikuttaa myös omaan hoitoonsa ja kuntoutukseensa. Tutustuimme oppilaskuntatyöhön, nuorisovaltuustoihin, Euroopan lasten parlamenttiin ja Aloitekanavaan. Olin onnistunut taas poimimaan opiskelijoille asioita, joista he eivät olleet koskaan edes kuulleet. Samalla totesimme kuinka jo ryhmän sisällä olevat sukupolvet näkivät aiheet hieman eri näkökulmasta.

Ruokailun jälkeen päätin haastaa ryhmän. Lähdin käsittelemään aihetta arvot ja normit akvaariokeskustelua käyttämällä. Tutustuttuani ryhmään parin päivän aikana ajattelin toteuttaa keskustelun kolmella tuolilla. Pieniä lisäkysymyksiä esittämällä keskustelu pysyi käynnissä ja jopa jokaiselle kolmelle tuolille saatiin vaihdon kautta uudet keskustelijat. Näin pääsimme hyvin teemaan, jonka sitten teoreettisten määritelmien avulla vielä selvensin.

Teoriaosuuden jälkeen siirryimme arvomeren ääreen. Pyysin opiskelijoita kirjoittamaan omia, työyhteisöön ja kasvatus- ja hoitotyöhömme vaikuttavia arvoja tekemilleni lapuille. Nämä laput lisättiin omiini, noin 40 kpl, lappuihin pöydälle yhdeksi suureksi ”arvomereksi”. Opiskelijoiden tehtävä oli valita ryhmänä keskustellen 10-15 arvoa kuvitteellisen kuntoutusalan yrityksemme arvoiksi. Jotta tehtävä ei olisi liian helppo. Jaoin jokaiselle ”six hats”-menetelmän mukaiset roolihatut. Esimerkiksi vihreä hattu – idealisti, uusien ideoiden keksijä, joka ei juuri esteitä huomaa. Kun keskustelua oli käyty roolien alaisena noin viisitoista minuuttia kasassa oli hyvä lajitelma yhdessä hyväksyttyjä arvoja. Poistin ”hatturoolit” ja vapautin keskustelun. Opiskelijat saivat tehdä loppuratkaisut omana itsenään. Lopuksi totesimme, että ”yrityksellemme” valitut arvot kuvasivat hyvin tämän opiskelijaryhmän omia arvoja. Harjoituksen aikana saimme käsiteltyä useita tutkinnon perusteissa mainittua teemaa edes ajatuksen tasolla. Nousivathan ”yrityksemme” arvoissa esille ekologisuus, luotettavuus, vuorovaikutus, monikulttuurisuus, ammatillisuus jne.. Oman oppimisen kannalta harjoitus oli suurin onnistumiseni. Keksin harjoituksen kokonaisuuden itse, askartelin motivoivat materiaalit, osallistin ryhmän ja saimme aikaan yhteisöllisen oppimisen kokemuksen.

Opiskelijoiden motivaatio yhteistyöhön oli huipussaan kun aloitimme iltapäiväkahvin jälkeisen osuuden. Sain tekniikan toimimaan hyvin ja pääsimme katsomaan edellisen illan Akuutti- ohjelman, jonka latasin YLE Areenasta. Ohjelmassa ekaluokkalainen syövästä toipuva poika kävi koulua kotoa käsin, mutta reaaliajassa oman luokkansa kanssa. Tämän mahdollisti luokanopettajan taidot tieto- ja av-tekniikan saralla. Tästä pääsimme nuorten tapaan hyödyntää nettiä, sosiaalista mediaa ja pelejä. Aloitin tunnin tehtävällä, jossa opiskelijat listasivat nettimaailman plussia ja miinuksia listoiksi. Ryhmien tuotokset koottiin yhteen ja näin saatiin rakennettua silta omaan osuuteeni. Käytin esityksessäni apunani entisen ryhmäkaverini tekemää opinnäytetyötä nuorten verkkokäyttäytymisestä. Toin esille kaikissa osuuksissa esille niitä eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä mitä kasvokkain kohtaamisessa ja verkon yli kohtaamisissa olen löytänyt.

Aloitimme valmistautumisen iltapäivän vierailuun. Sovimme mitä tietoja ja oppia vierailuiltamme nuorisotiloille ja erityiskoulun päivähoitoon halusimme saada. Jaoimme työparit heitä kiinnostaviin kohteisiin. Korostin tavoitettamme. Halusin opiskelijoiden tutustuvan porvoolaisten nuorten tapaan viettää vapaa-aikaa nuorisotiloilla ja erityisesti siihen miten tiloja voidaan käyttää  apuna kuntoutumisen tukemisessa. Olin sopinut vierailuista alustavasti puhelimitse, laitoin pari päivää ennen muistutukset yhdyshenkilöilleni sähköpostilla ja vielä soitin aamulla varmistaakseni opiskelijoilleni hyvän vastaanoton. Itse menin sairastuneen opiskelijani sijaan työpariksi yhdelle opiskelijalle. Saimme tutustua autistilasten koulunkäyntiin, musiikintuntiin, kuntoutukseen ja päivähoitoon. Sain hienoja onnistumisen tunteita saatuani muutaman kerran kontaktin ryhmän lapsiin. Hienoa työtä tekevät senkin koulun aikuiset oppilaittensa kanssa.

To 13.2.

Aloitimme päivän harjoituksella, jossa käytin apuna noin viittäkymmentä postikorttia. Pyysin opiskelijoita poimimaan kortin joka kuvaisi heitä ihmisenä tai heidän elämän tilannettaan nyt. Toisena poimimaan kortin, joka kuvaisi heidän ammatillista unelmaansa. Tilannetta, jossa he haluaisivat olla muutaman vuoden kuluttua. Sitten pyysin poimimaan pari korttia, jotka kuvaisivat väliportaita tai tilanteita matkalla tavoitteeseen. Lopuksi vielä yhden kortin, joka kuvaa estettä, joka voisi estää heitä tavoittamasta tavoitettaan. Opiskelijat lähtivät taas innolla mukaan ja rakensivat jokainen pöydälle oman unelman kaarensa. Tarjosin mahdollisuutta pitää kaaren sisällön omana tietonaan tai annoin jokaiselle aikaa kertoa oman tarinansa. Kaikki, ihan jokainen, halusi kertoa matkastaan kohti unelmaa. Juttelimme jokaisen kohdalla myös siitä miten hiedän esteensä tai hidasteensa kohti unelmaa olisi voitettavissa. Lopuksi vinkkasin tilanteista, joissa itse olin näitä kortteja käyttänyt. Tarjoilin idean myös siitä, miten kuntoumisprosessiakin voisi tämän menetelmän avulla nuoren kanssa käsitellä.

Pääsimme tämän päivän teeman esittellessäni Uudenmaan Kouluterveyskyselyn. Kyselyssä valotetaan 8.-9.-luokkalaisten ajatuksia elämästään ja koulukäynnistään. Olin poiminut viikon teemaamme sopivia kohtia, jotka virittivätkin hyvin kysymyksiä ja keskusteluita nuortemme hyvinvoinnista. Koska koulukiusaaminen nousi taas kerran esille myös nuorten kertomana, käsittelin kiusaamisen termistön, roolit ja prosessin myös teoreettisesta näkökulmasta. Aihe virittää aina myös kertomuksia omakohtaisista kokemuksista tai siitä miten omaa tai tuttavan lasta on kohdeltu. Näitä keskusteluita ei voi jättää käymättä tai ainakaan törpösti katkaista. Joku aikuinen saattaa vasta nyt uskaltautua puhumaan kouluaikaisista kokemuksistaan. Vaatiikin tarkkaa pelisilmää miten aikatauluista pystyy pitämään kiinni tässä aihepiirissä.

Olimme päätyneet ohjaavan opettajani kanssa siihen, ettei jaksostani teetetä opiskelijoilla itsenäistä oppimistehtävää sen enempää kuin tenttiäkään. Halusin kuitenkin koota viikon teemat yhteen ja kokosimme kaksi ryhmää tekemään yhdessä viimeisen tehtävän. Siinä opiskelijoiden tuli kuvailla fläpille esittelemänsä nuori ja hänen tarinansa liittyen kuntoutumisen tarpeeseen, elinympäristö sidosryhmineen huomioon ottaen taloudelliset realiteetit. Heidän tuli suunnitella nuorelle, nuoren lähtökohdista, harrasteiden, koulunkäynnin ja tukitoimien kokonaisuus ja esitellä se muulle ryhmälle. Ripustin seinälle opiskelijoiden viikon aikana eri harjoitteissa tehneet fläpit. Ajattelin niiden auttavan kokoavan tehtävän tekemisessä. Opiskelijoiden aktiivisuus ja sitoutuminen yllätti minut täysin. Sain ”ajaa” heidät ruokailuun ja osallistua ilokseni innokkaisiin ruokapöytäkeskusteluihin. Palattuamme luokkaan kuulimme kaksi hyvin todentuntuista tarinaa, josta kuului läpi useita viikon aikana käsittelemiämme teemoja.

Jäljellä oli vain palautteen kysyminen sillä iltapäiväksi matkasimme porukalla Liljendaliin Syväpuro-yhteisöön tutustumaan. Kohde oli kodinomainen päihdehoitoyksikkö, pitkän päihdehistorian ja kodittomuuden kokeneille ihmisille. Saimme keskustella erään taas tuonakin päivänä raittiina olleen miehen kanssa. Rankan huumetaustan omaava mies oli joka aamu onnellinen siitä, että heräsi ilman ”piikkihimoa” lämpimästä kodista. Sain häneltä hyviä vastauksia nuorisotyöhön liittyviin kysymyksiini ja paljon ajateltavaa omien elämänarvojen muokkaamiseen.

Koen tarvitsevani opettajuudessani eniten uskallusta poimia tai rajata pois tutkinnon perusteissa esitettyjä teemoja. Keskusteltuani useampien, kasvatus- ja sosiaali- ja terveysalan ammatillisten opettajien kanssa olemme kohdanneet saman haasteen. Ei ole olemassa selkeitä työvaiheita tai tekniikoita, joita listaamalla ja opettamalla tämän alan ammattitaitoa voisi opiskelijoille ammentaa. Onhan niitä selkeitäkin, vaikkapa käden kipsaus tai jonkun askartelutekniikan hallitseminen. Paljon on kuitenkin kiinni opettajan omasta osaamisesta, kiinnostuksen kohteista ja arvovalinnoista, mitä hän opiskelijoilleen lähiopetuksissa tarjoilee. Kaikkia tutkinnon perusteissa nimettyjä taitoja kun ei ehditä lähiopetuksessa läpi käydä eikä edes teoreettisella opetuksella opettaa.

Pieniä huomioita esiintymisestäni oli se, että pyörittelen puhuessani sormustani tai otan mielelläni käteen jotain pientä ”hypysteltävää”. Tämän täytyy liittyä jonkinlaiseen jännittämiseen, jota en ole ennen itsessäni huomannut. Kukaan opiskelijoista ei tosin ollut palautteessaan tästä minua nuhdellut.

Power Pointin slideja tehdessäni pyrin lyhyisiin lauseisiin ja pieneen määrään tekstiä, mutta en aina siinä onnistu. En ole vielä löytänyt tapaa, jolla saisin itselleni tukimateriaalia, jotta voisin vähentää heijastettavaa tekstiä. Vieraammilla aihealueilla liikkuessani kaipaan muistilleni tukea. Oma printteri kotona voisi olla ratkaisu, jolla muistiinpanot saisi kätevästi paperille.

Opetusharjoitteluni eivät ole vielä ohi, joten tilaisuuksia oppimiselle on onneksi vielä edessä.

Tiivistelmä opiskelijoiden antamasta palautteesta:

Esiintymiseni:

-puhettani pidetään selkeänä ja kiitettiin tapaa, jolla avaan ammattisanastoa kaikille ymmärrettävään muotoon.

-minun sanottiin huomioivan jokainen opiskelija katseellani ja liikkumisellani luokkatilassa.

-teorian, tekemisen ja käytännön esimerkkien vuorottelu teki opetuksesta mukaansa tempaavaa.

Mitä viikosta jäi mieleen:

-hyvät keskustelut ja niihin antamani lisäkysymykset

-erilaiset ohjatut ryhmätehtävät, kortit, hatut ja akvaariokeskustelu

-ehdottomasti tunti kokemusasiantuntijoiden kanssa

-pohdinnat omista arvoista ajatellen tulevaa ammattia

-vierailut

Mitä voisin kehittää:

-voisin hymyillä enemmän vaikka puhun vakavistakin asioista.

Sain opiskelijoilta ”arvosanaksi” (1-5) 4,7. Vetää hiljaiseksi.

Kiitos Marille vertaisarvioista ja kannustuksesta.

Kirjoitelma 2 Nuoret työssäoppimassa nuorisotyön kentällä

Oppilaitoksia ja elinkeinoelämää patistetaan kehittämään yhteistyötä ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi. Molempien osapuolien on "kaupassa" hyödyttävä, jotta yhteistyölle syntyy otollinen maaperä. Pelkkä hyvä tahto ei riitä. Yritysten on annettava asiasta kiinnostuneille työntekijöilleen mahdollisuus osallistua  työssöoppijoiden ohjaamistaitojen kehittämiseen koulutuksin. Työntekijät tarvitsevat myös aikaa ohjaamistyölle oman työnsä ohessa. Työntekijältä vaaditaan hyvän tahdon lisäksi rohkeutta ja pitkää pinnaa. Innokkaimmille työssäoppjoille tulisi tarjota mahdollisuus kokeilla uusia työtapoja ja keräillä itselleen merkityksellisiä oppimiskokemuksia. Toisessa ääripäässä jo työssäoppimisjaksoa "pakkopullana" pitävän nuoren pysyminen työajan työpaikallaan voi vaatia työpaikkaohjaajalta ja oppilaitokselta ponnistuksia. Näihin ponnisteluihin ja onnistumisen kokemusten jakamiseen oppilaitoksilla tulee olla riittävästi henkilökuntaa. Yksin työssäoppimispaikkojen tarjoajien niskoille ei yhteistyön kehittämistä ja pyörittämistä voi sälyttää.

Entä muistammeko me, vuosia työelämää kolunneet, millaista oli mennä ensimmäiseen työpaikkaan? Osaammeko ottaa huomioon kehittämisinnostuksessamme nuorimpien työssäoppijoiden tunteet ja tarpeet? Miten onnistuisimme kehittämään oppilaitosten ja työelämän toimijoiden yhteistyötä niin, että nuorimmatkin työssäoppijat saisivat jo ensimmäisellä työssäoppimisjaksollaan merkityksellisiä oppimiskokemuksia, jotka motivoisivat heitä jatkamaan myös teoreettisissa opinnoissaan?

Nuorisotyötä opiskelevilla työssäoppijoilla on edessään erityisiä haasteita. Heidän tulisi omaksua pian ohjaajan työrooli, ikäistensä tai jopa itseään vanhempien joukossa. Joissakin tilanteissa vielä omalla  kotiseudullaan, omien kavereiden joukossa. Esitänkin muutamia keskusteluihin ja kokemukseen perustuvia vinkkejä siitä, miten nuorta työssäoppijaa voidaan tukea erityisesti nuorisotyön kentällä. 

Työssäoppimisjaksoille on lailla asetettuja vaatimuksia

Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (630/1998) 1. luvun 16 §:n mukaan työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettävä koulutus perustuu koulutuksen järjestäjän ja työpaikan väliseen kirjalliseen sopimukseen. Sopimukseen otettavista asioista ja koulutuksen järjestämisestä säädetään tarkemmin asetuksella. Muuten kuin oppisopimuskoulutuksena järjestettävä työpaikalla tapahtuva koulutus järjestetään siten, että opiskelija ei ole työsopimussuhteessa työnantajaan, tai erikseen niin sovittaessa laatimalla työsopimus.

Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta. Nuorista työntekijöistä säädetään myös työturvallisuuslain (738/2002) 14 §:n 2 momentin nojalla. Työtehtävät on suhteutettava nuoren fyysiseen ja henkiseen suorituskykyyn. Nuorten työnopastuksesta ja työn valvonnasta tulee kantaa erityistä huolta. 1.8.2006 voimaan tulleessa asetuksessa nuorille työntekijöille erityisen haitallisista ja vaarallisista töistä (475/2006) säädetään niistä edellytyksistä, joilla alle 18-vuotiailla työntekijöillä voidaan teettää nuorista työntekijöistä annetun lain (998/1993) 9 §:n 2 momentissa tarkoitettuja töitä.

Työelämäyhteistyö

Opetushallituksen mukaan yhteistyö työ- ja elinkeinoelämän kanssa on yksi koulutuksen laadun mittareista ja ammattikoulutuksen menestyksen avaintekijä. Se muodostuu oppilaitoksen, opiskelijan sekä työelämän tarpeiden pohjalta. Osapuolten on oltava valmiita panostamaan yhteistyön ylläpitämiseen ja sen pitkäjänteiseen kehittämiseen. Kaikki tahot ovat riippuvaisia yhteistyön tuottamista hyödyistä. Ammatillisen koulutuksen ja elinkeinoelämän väliselle yhteistyölle tulee luoda puitteet ja toimintaperiaatteet, jotka mahdollistavat yhteistyön jatkumisen ja kehittämisen. Yhteistyö toimii parhaimmillaan, kun työ- ja elinkeinoelämän edustajat kytkevät oman yrityksensä todellista tai virtuaalista toimintaa ammattikoulutuksen yhteyteen. Yhteistyön lisääntyessä ammatin opiskelu tapahtuu yhä enemmän työ- ja elinkeinoelämässä ja opiskelijoiden päätöksentekotaidot, oma-aloitteisuus, vastuunotto sekä vuorovaikutus- ja tiimityötaidot kehittyvät. Näitä taitoja ja ominaisuuksia tarvitaan ammatillisen kasvun polulla kannustamaan opiskelijaa yritteliäisyyteen, sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen ja työllistymiseen ympäröivässä yhteiskunnassa.

Työelämän vaatimusten ja työtehtävät muuttuvat, monimutkaistuvat ja laaja-alaistuvat tulevaisuudessa. Uuden oppimisen ja osaamisen tarve lisääntyy ja vahvistuu kaiken aikaa eri osapuolilla. Käytössä oleva työmenetelmät ja tekniikka kehittyvät niin nopeasti, että oppilaitoksilla ja opettajilla on haastavaa pysyä tiedollisesti ja ammatillisesti mukana. Oppimisympäristöt ja ammatilliset verkostot laajenevat ja sitä kautta yhdessä oppiminen ja tiedon jakaminen nousevat merkityksellisiksi tulevaisuuden kannalta. (Opetushallitus n.d.)

Merkityksellinen oppimiskokemus

Merkityksellisen oppimiskokemus on koulutuksen aikainen tilanne, jonka oppija itse kokee tärkeäksi ja muistaa jälkeenpäin. Kokemus voidaan ymmärtää myös kriittiseksi reflektioksi, jossa ammatti-identiteetti ja toimintamallit kehittyvät. (Majuri 2009, 92.) 

 

On mielestäni luonnollista, että yksilön aiemmat elämänkokemukset, opinto-, ja työelämätausta vaikuttavat siihen minkä yksilö kokee merkitykselliseksi oppimiskokemukseksi. Koska toisen asteen opintopaikka pyritään mahdollistamaan nykyään kaikille, samassa ryhmässä opintojaan suorittavien tausta ja lähtötaso voivat olla hyvin erilaisia. Jollekin nuorelle työssäoppijalle jo työaikojen ja -rutiinien sekä pukeutumisetikettien noudattaminen voi olla merkittävä oppimiskokemus. Tällöin alkuvaiheessa on joustettava ammatilliseen tiedon ja taidon oppimisen vaatimuksista. Työelämää jo eläneelle aikuisopiskelijalla vasta syvällisten tietojen siirtäminen käytäntöön tuottaa hänelle merkityksellisen oppimiskokemuksen. On siis tärkeää keskittyä tekemään nuorimmille, paikkaansa vielä hakeville opiskelijoille, opintojen alkuvaiheessa ”jaksokohtainen HOPS” ja siirtää ammattiosaamisen näytöt myöhempään ajankohtaan. Opiskelijakohtaiset tavoitteet tulee avata etukäteen myös työpaikkaohjaajalle, jotta hän voi suunnitella juuri tälle työssäoppijalle sopivat työtehtävät. Ellei näissä sopimuksissa onnistuta, voi jakso jäädä nuoren viimeiseksi ja päättää opinnot kokonaan.

Itse ajattelen, että myös sarja oppimiskokemuksia voi muodostaa prosessina merkityksellisen oppimiskokemuksen. Heikolla itsetunnolla tai terveystilanteella opintonsa aloittavalle nuorelle on kova paikka lukea esimerkiksi tutkinnon perusteita ja niissä mainittuja vaatimuksia osaamiselle. Vaatimukset ovat niin korkealla ja kieliasu niin vaikealukuista, että nuori tarvitsee tilanteessa kannustajaa ja tulkkia, joka luo uskoa siihen ettei kaikkea tuota tarvitse oppia heti. Opettajalta tarvitaan osaavaa pelisilmää ja riittävää aikaresurssia huomatakseen kuka tai ketkä oppilaista tätä tulkkia oppilaitoksen puolesta alkuvaiheessa tarvitsevat. Kun ensimmäiselle työssäoppimijaksolle asetetaan henkilökohtaistetut tavoitteet, tavoitteet jotka tuntuvat tälle opiskelijalle realistisilta saavuttaa, voi nuori oppija saavuttaa onnistumisen kokemuksen joka kantaa opinnoissa edelleen. Hiljalleen kohoavat tavoitteet ja vaatimustaso luovat pohjaa itseluottamuksen kehittymiselle ja heikoimmistakin lähtökohdista ponnistavan nuoren opinnot aikanaan valmistuvat. Panostaminen juuri opintojen alkuvaiheeseen on siis merkittävää. Panostaminen henkilökohtaiseen tukeen edellyttää aikaresurssia niin lähettävältä oppilaitokselta kuin työpaikkaohjaajalta. Onneksi esimerkiksi Koulutuksellisen tasa-arvon hanke rahoittaa useita näihin teemoihin liittyviä hankkeita ympäri Suomea.

Opiskelijakeskeinen pedagogiikka

Opiskelijakeskeisessä pedagogiikassa opiskelijan omat verkostot ja työelämäverkostot nähdään voimavaroina ja motivaation lähteinä, jotka kantavat läpi elämän. Opiskelijat rakentavat omalta osaltaan yhteiskuntaa ja opiskeluaikana heitä tuetaan kehittymään aktiivisiksi toimijoiksi omassa elämässään, työelämässä ja yhteiskunnassa. Opiskelijakeskeisessä pedagogiikassa keskitytään opiskelijan oppimisen edellytyksiin, tarpeisiin, toiveisiin ja osaamiseen. Opiskelijan unelmien ja vahvuuksien löytäminen ja tunnistavat motivoivat sekä tukevat työllistymistä ja urasuunnittelua. Nämä vaikuttavat tutkinnon sisältöön sekä siihen, kuinka paljon opiskelijalla kuluu aikaa tutkinnon suorittamiseen ja ammattiosaamisen saavuttamiseen. Erityisen tärkeää on opiskelijan verkostojen hyödyntäminen oppimisen edistämisessä ja erityisesti silloin, kun hänellä on todettu erityisen tuen tarve. Tukiverkosto voi mahdollistaa opiskelijalle opintojen suorittamisen kokonaisuudessaan tai tukea opiskelijaa tutkinnon osan suorittamisessa. Tavoitteena on opiskelijan osaamisen kehittäminen kokonaisvaltaisesti työelämää ja elämää varten. Opiskelijan ymmärtäessä oman turvaverkkonsa merkityksen, voi turvaverkko olla tärkeänä tukena myös myöhemmin elämän eri vaiheissa. (Opetushallitus n.d.)

Kyseinen pedagogiikka vaatii mielestäni työssäoppimispaikalta melkoista uudistumiskykyä. Ei enää riitä, että työpaikkaohjaaja ja muut työntekijät kertovat sen minkä tietävät ja ohjaavat oppijaa tekemään niin kuin itse tekee. Heidän pitää antaa tilaa opiskelijan myös kokeillen löytää uusia ratkaisuja. Onnistuminen ja epäonnistuminen johtavat oivalluksiin ja uuden oppimiseen, joita opiskelija voi hyödyntää kenties vasta tulevaisuudessa. Alan ammattilaiselle voi olla vaikeaa myöntää nuoren kokemattoman työssäoppijan luovan kokeiluillaan jotain uutta työtapaa. Tämän kynnyksen ylitettyään työpaikkaohjaaja ja opiskelija ovatkin kehittämässä työmenetelmiä sen sijaan, että työssäoppija olisi yksipuolisesti vain vastaanottamassa oppia. Myös nuorisotyössä ajatusmallille on mielestäni käyttöä. Nuorisokulttuurit ja nuorten käyttämä teknologia kehittyvät ja muuttuvat nopeasti. Nuorisotyössä on vielä paljon vanhan linjan työntekijöitä ilman ammatillista koulutusta. Koulutetut alalle tulevat nuoret tuovat työhön paljon uutta tietoutta kunhan se uskalletaan ottaa vastaan ja osataan soveltaa kullekin paikkakunnalle sopivaan muotoon.

Edupolin yhteistyö ympäröiviin organisaatioihin

Ammatillisen peruskoulutuksen työelämäyhteistyö on keskittynyt vajaan kymmenen vuoden ajan pitkälti työssäoppimisen ympärille. Samalla työssäoppimisen käsite on laajentunut. Nykyään sillä ymmärretään monipuolisesti työssäoppimisen suunnittelua, ohjaamista ja arviointia yhdessä työpaikkaohjaajan kanssa. (Majuri 2009, 89.)  

Osaamispalveluiden strategisen suunnitelman 2013-2015 (Edupoli 2013, 20-21) mukaan oppijan työpaikan ja työssäoppimispaikan merkitys oppimisympäristönä kasvaa jatkuvasti. Henkilöstön koulutuksessa oppimisympäristö on usein työpaikka, joka tarjoaa oppijalle mahdollisuuden toimia. Työpaikan tulisi myös antaa oppijalle realistinen kuva toimialasta ja työtehtävistä. Oppijalle tulisi pystyä tarjoamaan myös mahdollisuus soveltaa oppimaansa heti itse työtehtäviin. Opiskelijat tekevät tutustumis- ja opintokäyntejä lähiympäristön yrityksiin, tapahtumiin ja muihin organisaatioihin. Oppilaitos myös kutsuu työelämästä asiantuntijoita luennoitsijoiksi.

Kokemukseni perusteella Porvoossa ei esimerkiksi lapsi- ja nuorisotyön alalla ole suurta valikoimaa vierailu- ja työssäoppimiskohteista. Usein opintojen aikana tehtävät vierailukohteet toimivat myös työssäoppimispaikkoina ja tutkintotilaisuuksien suorittamisen paikkoina. Vierailujen yhteydessä toteutuu nk. piilo-opetussuunnitelman osuuksia. Tällöin oppilaitoksen ja työelämän edustajat tulevat tutuksi keskenään ja opettajilla on mahdollisuus päivittää tietojaan alan kehityksestä. Käytännössä iso osa tarjolle tulevista työssäoppimispaikoista syntyy epävirallisen ”tuttuuden” kautta. Työelämän asiantuntijat saavat oppilaitoksella, luentokäynneillään, autenttista kosketuspintaa oppilaitoksen toimintakulttuuriin ja opiskelijoiden arkeen. Vuorovaikutuksessa asiantuntijoiden ja opettajiston välillä välittyy myös välittävät tietoa siitä minkä tyyppistä osaamista he tulevalta työntekijä sukupolvelta odottavat.

Hyviä ja vähän heikompia työssäoppimispaikkoja ja työssäoppijoita

Kuulemani perusteella Suomessa on lukuisia työyhteisöjä, joissa opiskelijamme saavat asiantuntevaa ja innostavaa ohjausta työssäoppimisjaksollaan. Toimittuani itse työpaikkaohjaajana ja käytyäni keskusteluita nuorten ja opettajien kanssa olen tullut käsitykseen, että kirjo työpaikkaohjaajien työnlaadussa ja osaamisessa on silti valitettavan suuri. Työpaikkaohjaajien pedagoginen ja kasvatuksellinen osaaminen, taito nuoren ohjaamiseen, ei ole kaikkialla sillä tasolla kuin sen pitäisi olla suhteuttaessamme ohjaamisosaamista siihen vastuuseen joka työpaikkaohjaajalle koulutusjärjestelmämme taholta osoitetaan. Työelämän resurssit eivät riitä hyväntekeväisyystyöhön nuoren opiskelijoiden hyväksi. Ellei työssäoppimispaikan tarjoava taho saa yhteistyöstä riittävää hyötyä, ei työnantajana motivoidu mahdollistamaan työpaikkaohjaajan kouluttautumista eikä takaa ohjaajalle ohjaamistehtäväänsä tarvittavaa aikaa. Huonoimmassa tilanteessa halutaan työpaikalle väliaikaista lisätyövoimaa ja ohjaamisvastuu lykätään kevyin perustein henkilölle, joka ei ole tehtävänsä tasalla tai ainakaan siihen motivoitunut. Tällöin saattaa työssäoppimisjaksosta muodostua opiskelijalle vain turhauttavaa ajan kuluttamista ja ohjaajalle jakso, josta pitää muiden työtehtävien ohella vain selviytyä.

Isolla joukolla nuoria on suuria vaikeuksia sitoutua tehtäviinsä opintojen aikana vaikka heillä on tukenaan opettajakunta oppilashuoltohenkilöstöineen. Ongelmat saattavat korostua työssäoppimisjaksolla, jolloin itseohjautuvuutta ja itseluottamusta koetellaan. Työssäoppimisjaksolla opiskelijalle on tarjolla tukea niin oppilaitoksen kuin työssäoppimispaikankin taholta, mutta harmittavan usein ongelmiin ei tartuta riittävän nopeasti. Esimerkiksi myöhästymisiin ja poissaoloihin puututaan vasta kun iso osa jaksosta on käyty ja ongelmat mahdollisesti kärjistyneet jo henkilötasolle. Epäonnistuminen työssäoppimisjaksolla nostaa riskiä keskeyttää opinnot kokonaan. (H. Vainio, haastattelu 15.11.2013.)

Mielestäni nuorten työssäoppijoiden kohdalla on merkittävää, että opettaja osaa ottaa huomioon opiskelijan ammatillisen osaamisen ja sosiaaliset taidot sijoittaessaan opiskelijan juuri tiettyyn työssäoppimiskohteeseen. Vain opettajisto tuntee opiskelijansa. Vastaanottavalla taholla ei ole tietoa valinnan pohjaksi. Siksi opettajan on tunnettava myös työssäoppimispaikka ja sen tehtäväkenttä. Ei ole kenenkään kannalta järkevää asettaa opiskelijaa paikkaan, jossa häneen kohdistuu kohtuuttomat odotukset ja vaatimukset tai toisessa yhtä huonossa tilanteessa turhauttaa opiskelijaa mitään sanomattomalla olemisella. Valitettavasti työssäoppimispaikkoja ei ole aina valittavaksi asti vaan opiskelija on sijoitettava paikkaan joka ylipäätään on saatu hankittua. Erityisesti opiskelijoilla, joilla on ollut jo opinnoissaan ongelmia käytöksen tai sitoutumisen vuoksi voi työssäoppimispaikan löytyminen olla vaikeaa. Paikka pitää kuitenkin osoittaa ja toivoa työssäoppimisjakson motivoivan opiskelijaa aiempaan parempaan suorittamiseen. Tuossa tilanteessa työyhteisöltä ja työpaikkaohjaajalta vaaditaan suurta kasvatuksellista taitoa ja ymmärrystä. Myös yhteistyö oppilaitoksen ja työpaikkaohjaajan välillä korostuu.

Kokemukseni nuorisotyön kentällä on osoittanut, että työpaikkaohjaajan voi olla vaikeaa löytää sopivan haastavia ja motivoivia työtehtäviä nuorille työssäoppijoille. Suurin osa alan työtehtävistä perustuu vuorovaikutukseen nuorten itsensä kanssa ja vaatii ohjaajalta kypsyyttä ja rohkeutta vuorovaikutustilanteissa. Joillekin tämä on luontaista osaamista. Ongelma ei liity välttämättä työssäoppijan ikään vaan enemmänkin persoonallisuuteen. Haastavimpia tilanteita on syntynyt esimerkiksi lähihoitajaopiskelijoiden kohdalla, joilla ei ole aikomustakaan erikoistua lasten tai ainakaan nuorten kanssa tehtävään työhön. Opiskelijan oma motivaatio, tai sen puute, näkyy nuorten kanssa avoimessa vuorovaikutustilanteessa niin räikeästi, että oppimiskokemuksesta voi muodostua olla negatiivisella tavalla eliniän muistettava. Onneksi ongelmatilanteissa on pystytty kesken työssäoppimisjaksoa muuttamaan työtehtäviä siten, että jakso on voitu viedä hyväksytysti loppuun.

Työssäoppimisjakson valmistelut

Olen pannut merkille, että onnistuneen työssäoppimisjakson luominen alkaa hyvällä pohjustustyöllä. Koko työyhteisön myönteinen suhtautuminen takaa nuorelle hyvän vastaanoton. Ongelmia voi syntyä jo alkumetreillä jos työyhteisöä ei ole informoitu nuoren työssäoppimisjaksosta tai työyhteisöltä puuttuu tietotaitoa nuorten kanssa työskentelystä. Halua voi olla paljonkin, mutta käytännön keinot yhteistyöhön saattavat puuttuvat. Vähintään työpaikkaohjaajan tulisi tietenkin osallistua oppilaitosten koulutuksiin, jossa hän saa ohjeistuksen toimintaan. Voi olla, ettei hän ei ole koko aikaa työssäoppijan kanssa edes samassa työvuorossa, joten muidenkin työntekijöiden olisi hyvä tietää yhteistyön sopimukset ja periaatteet. Onkin tärkeää jakaa työtiimissä juuri tätä opiskelijaa koskevat tärkeimmät tiedot ja työssäoppimisjakson tavoitteet. Työpaikoilla voi olla useinkin työssäoppijoita, jopa samasta oppilaitoksesta, mutta teemat ja tavoitteet vaihtelevat opiskelijan tilanteen mukaan. Jokaiselle työvuorolle, jossa työpaikkaohjaaja ei ole paikalla, tulisi mielestäni opiskelijalle nimetä tukihenkilö. Jaksolle rakennettavaan suunnitelmaan on myös hyvä kirjata kaikki työtehtävät, sijoituspaikat, varusteet, tukihenkilöt yhteystietoineen ja mahdolliset ennakkovalmistelut, joita opiskelijan odotetaan tekevän. Tieto lisää turvallisuuden tunnetta ja yllättävissäkin tilanteissa löytyy tietoa mistä apua saa.

Kuten tiedämme nuorisoasteella ammatillista perustutkintoa suorittava nuori voi olla ensimmäiselle työssäoppimisjaksolle tullessaan vasta 17-vuotias. Hän on usein muuttanut opiskelujen vuoksi toiselle paikkakunnalle asumaan ja haluaa nyt ensimmäisellä työssäoppimisjaksollaan hetkeksi kotiin asumaan. Nuorisotyön ammattialalla hän siis haluaa suorittaa jakson juuri siellä missä hänen kaverinsa vapaa-aikaansa viettävät. Mahdollisesti vielä nuorisotilalla, jossa opiskelija on oman lapsuutensa ja meneillään olevan nuoruutensakin viettänyt. Siellä mistä kimmokkeen alalle pyrkimiseen on saanut. Väitän, että nuoren opiskelijan on mahdotonta ottaa työntekijän roolia tällaisessa tilanteessa. Minulla onkin ollut tapana pyytää tapaamista ennen kuin lupaan edes ottaa häntä ohjaukseeni. Tilanne on toiminut ikään kuin työpaikkahaastatteluna. Olemme yhdessä käyneet läpi työssäoppimisjakson tavoitteet ja todenneet yhdessä mitkä osuudet opiskelija missäkin tilanteessa saa suoritettua. Joskus olemme myös yhdessä todenneet, ettei kaikkia tavoitteita voida saavuttaa ja ilmoittaneet tästä oppilaitokseen. Joskus nuori on itse päätynyt etsimään työssäoppimispaikkaa naapurikunnista. Olemme myös avoimesti keskustelleet opiskelijan henkilökohtaisista toiveista, hänen vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Nuorimpien työssäoppijoiden kohdalla olen onnistunut aina saamaan yhteyden myös nuoren vanhempaan. Yhteydenotto on tehty yhteisymmärryksessä nuoren itsensä kanssa ja ollut usein merkittävä linkki työssäoppimisjakson onnistumisen kannalta. Olen myös halunnut kartoittaa onko ko. nuoren edun mukaista ottaa häntä

Nuori työssäoppija nuorisotyön kentällä

Olen huomannut, että työssäoppimisen kannalta järkevän työrooliin löytymiseen voidaan parhaiten vaikuttaa työvuoroja, työpistettä sekä työtehtäviä valitsemalla. Nuori työssäoppija voidaan sijoittaa aamun- ja aamupäivän vuoroihin, jolloin työ sisältää paljon avustavia tehtäviä, suunnittelua ja alakouluikäisten kanssa työskentelyä. Tuolloin voidaan tarjota oppijalle mallia moniammatillisesta yhteistyöstä, joka on iso osa nuorisotyön kokonaisuudesta. Työssäoppijaa ei kuitenkaan voida ottaa mukaan verkostotapaamisiin, joissa tehdään yksilötasolla yhteistyötä sosiaalityön, lasten suojelun ja koulujen kanssa yksilötasolla. Hienoinen ongelma on, että nuorisotyön arjessakin käsitellään päivittäin asiakasperheiden ja nuorten henkilökohtaisia elämäntilanteita eikä asioiden käsittelyä ei voida rajoittaa vain työssäoppijalta suljettuihin palavereihin. Vaitiolovelvollisuuden raja-aitaa koetellaan siis niin työntekijöiltä kuin työssäoppijalta.

Olen sijoittanut nuoria työssäoppijoita myös töihin koululaisten loma-ajalla alakouluikäisten leiritoimintaan, jolloin nuorella on annettavaa niin työyhteisölle kuin leiriläisillekin. Tuolloin hän pääsee kehittämään omaa työminäänsä, harjoittelemaan vastuullista vallankäyttöä, kokeilemaan osallisuuden tunteen tarjoamista ja kokemaan todellisen tunteen työtiimissä toimimisesta. Energiset, uusia ideoita pursuavat nuoret opiskelijat tuovat virtaa jokaiseen työyhteisöön, jos oppijalle uskalletaan antaa tilaan ja vastuullisia työtehtäviä hoitaakseen. Työssäoppimisjakson tulee olla riittävän pitkä, jotta oppijan vahvuusalueet tulevat työntekijöiden tietoon ja luottamuksellinen yhteistyön ehtii löytää muotonsa.

Ongelma saattaa muodostua siitä, mikäli nuori työssäoppija tekee harjoitteluissaan vain päivävuoroa lasten ja varhaisnuorten kanssa. Tällöin häneltä jää käymättä kasvatuskeskustelut ja henkinen ”paini” oman auktoriteettinsä säilymisestä murrosikäisten ja nuorten aikuisten kanssa. Ilman näitä tilanteita ei voida rehellisesti sanoa oppijan saavan realistista kuvaa nuorisotyön arjesta. Täydentääkseen kuvaansa nuorisotyön kokonaisuudesta on opiskelijalle pystyttävä järjestämään myöhemmille työssäoppimisjaksoille oppimistilaisuuksia myös ilta,- yö,- ja viikonlopputyötehtävissä.  Tällöin opiskelija itse on kypsempi työroolissaan toimimaan ja ainakin valtaosa kaveripiiristä on muualla kuin ”asiakkaana”.

Ammatillisen identiteetin kasvuun kuuluu myös pohtia miten kasvatusalan ammattilaisen olisi hyvä elää ja käyttäytyä vapaa-ajallaan. Nuorimmille alan opiskelijoille on ollut yllätys, ettei työssäoppijan roolissa voikaan facebookin seinälle päivittää kaikkia viikonlopun kommelluksia eikä varsinkaan yksityiskohtaisempia kokemuksiaan työssäoppimisjaksolla. Teemoja, joita ei mainita oppilaitoksen oppimisen kriteereissä tai arvioinnin perusteissa, mutta ovat niitä merkittävimpiä teemoja jotka pohjustavat luottamuksellisen ammatti-identiteetin kehitystä.

Meillä on siis kaikilla oppimista työssäoppimisjaksojen järjestämisessä. Parhaimmillaan kaikki osapuolet hyötyvät omalla tavallaan nuorten tulevaisuuden osaajien piipahduksista työyhteisöissämme.

LÄHDELUETTELO

Edupoli. 2013. Osaamispalveluiden strateginen suunnitelma 2013-2015. Ulkopuoliset oppimispaikat resursseina.  Porvoo, 20-21.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa

Majuri, M. 2009. Työssäoppiminen. Teoksessa Helander, J. (toim.) 2009 Ammatillisen opettajan käsikirja. Hämeen ammatillisen opettajakorkeakoulun julkaisuja 1/2009. Hämeenlinna, 89-104.

Opetushallitus. Ammattipeda. Viitattu 16.2.2014.

http:www10.edu.fi/ammattipeda/?sivu=opiskelija_pedagogiikka

http://www10.edu.fi/ammattipeda/?sivu=tyoelamayhteistyo

Vainio, H. 2013. Apulaisrehtori. Porvoo International College. Haastattelu 15.11.2013.

Elämyspedagogiikkaa räntäsateessa

Ensimmäinen opetusharjoitteluiltani oli hyvin kaksijakoinen kokemus. Onnistuin mielestäni pääsemään tavoitteeseeni, mutta harmitti että sää pienensi osallistujajoukkoa merkittävästi.

Opetukseni liittyi koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ammattitutkintoa suorittavien opetukseen. Tutkinnonosan nimi on Kasvun ja kehityksen tukeminen ja ohjaaminen, jossa mm. turvallisen ja lainpykälät täyttävän elämyspedagogisen tapahtuman järjestäminen kuuluu ammattiosaamiseen. Suunnittelin lähiopetusiltaan 1,5 tuntia kestävän teoria osuuden, joka toteutettiin Edupolilla. Siihen kuului käsitteiden läpi käyminen, turvallisuuteen ja luontoalueiden käyttöön liittyvien säädösten avaamista. Esittelin mallin, jonka avulla tiimi voi suunnitella ja toteuttaa arkisen tai suuremmankin tapahtuman. Kävimme läpi myös mitä vaatimuksia vanhemmille ja sidosryhmille tehtävällä tapahtumasta kertovalla kirjeellä tai viestillä on.

Teoriaosuuden jälkeen siirryimme 15 minuutin ajomatkan päässä olevalle metsäalueelle, jossa heijastimia seuraten opiskelijat löysivät ja toteuttivat teemaan liittyviä ryhmätehtäviä. Heijastinrata päättyi laavulle, jossa teimme nuotion, paistoimme makkaraa ja nautimme glögistä. Kävimme keskustellen läpi radan tehtävät. Paluumatkalla tapasimme metsäpolulla myös poroaan etsivän oikean JOULUPUKIN.

Keli kyseisenä tiistaina oli surkea. Mereltä puhaltava kova tuuli paiskoi räntää ja vettä porvoolaisten niskaan. Olen järjestänyt kymmeniä ulkoilmatilaisuuksia pienryhmille tai sadoille ihmisille, ja tiedän, ettei säätilaan voi vaikuttaa, silti harmittaa kun sää sotkee suunnitelmia niin radikaalisti kuin tällä kertaa tapahtui.  Ilmeisesti säätä pelästyneistä neljästätoista opiskelijasta vain neljä saapui iltaopintoihinsa. Kaksi oli ilmoittanut olevansa estynyt. Paikalle saapuneet olivat silti tyytyväisiä. He oppivat asioita luonnossa, jossa useimmat elämyspedagogiset tapahtumat järjestetään. He myös jakoivat yhdessä kokemuksen, jonka muistavat varmasti kun vuosien päästä kysytään jotain näihin opintoihin liittyvää tapahtumaa.

Toivuttuani alun shokista päätin vetää illan ohjelman suunnitellusti. Olinhan mieheni kanssa tehnyt valmistelut metsään jo edellisenä iltana. Teoriaosuuteen pienentynyt ryhmä ei juuri vaikuttanut ja metsän käytännön osuuden sovelsin pienelle ryhmälle sopivaksi. Huolehdin, ettei kukaan liikkunut metsässä yksin. Aikaa vuorovaikutukselle oli kaikissa tilanteissa normaalia enemmän. Ryhmämme tiivistyttyä pimeässä metsässä nuotion ääreen pieneksi ryppääksi muistin taas miten hienoa työtä saan tehdä. Nuotion äärellä kyyhöttäessämme tuulikin hiljalleen rauhoittui ja kömmimme esiin laavun suojista läheisen lammen maisemaan ihailemaan. Koin, että minulla oli annettavaa opiskelijoille ja sain heiltä vastattavakseni mielenkiintoisia kysymyksiä. Opiskelijat kertoivat henkilökohtaisia kokemuksiaan luonnosta, metsästä ja tilanteista siellä lasten ja nuorten kanssa. Mietimme yhdessä mistä iloisissa ja ikävissä tapahtumissa oli kysymys ja miten ikävät tilanteet olisi voitu ennaltaehkäistä. Tapa toimi hyvin näiden aikuisopiskelijoiden kanssa.

Teoriaosuuden ”dioihin” jäi muutama osuus, joissa oli liikaa tekstiä. Toisaalta PowerPoint jaettiin opiskelijoille itsenäisten tehtävien aineistoksi, joten PP ei ollut vain esitykseni apukeino. Käytännön osuuden yksi rasti unohtui minulta käsittelystä nuotion äärellä. Opiskelijoiden keskusteluinto ”sokaisi” minut. Kaikki muu sujui suunnitelman mukaan. Uskon kehittämiskohteiden löytyvän itsenäisten tehtävien puolelta. Siihen pitää palata kun harjoitteluni on siltä osin tehty. Tänä tiistaina kävimme vielä läpi tekemieni tehtävien suorittamista ja palauttamista lähiopetusiltana. Opiskelijat palauttavat tehtävät minulle tammikuun loppuun mennessä kommentoitaviksi. Virallisen hyväksytty/ täydennettävä arvioinnin tekee vastaavaopettaja.

Kirjoitelma 1 Opettaja osana monialaista opiskelijahuoltoa

Johdanto

Nuorisotakuun myötä monilla yhteiskuntamme sektoreilla pyritään auttamaan nuoria opintoihin ja kiinni työelämään nyt ponnekkaammin kuin vuosiin. Suurelle yleisölle on tehty tutuksi nuortemme arkea, elämäntarinoita ja nuorten ajatuksia tulevaisuudesta mm. Nuorille nyt – kampanjalla, joka on pyörinyt syys-lokakuussa Ylen kanavilla. Se on herätellyt ihmisiä siihen, että jokaisella nuorella ja aikuisella tulisi olla mahdollisuus toimia omien edellytystensä mukaisesti kansalaisena ja työntekijänä yhteisessä yhteiskunnassamme. Tavoitteen saavuttamiseksi on Suomessa asetettu koulutustavoite, jossa jokainen peruskoulunsa päättänyt nuori jatkaa opintojaan toisen asteen opintoihin, lukioon tai ammatillisiin opintoihin. Tavoitteen toteuttamiseksi tarvitaan tukitoimia ja mahdollisuutta erityisopetukseen myös toisen asteen opinnoissa. Selvitin millaisilla työmuodoilla ja henkilöstöllä ammattiin opiskelevia porvoolaisissa suomenkielisissä ammattioppilaitoksissa tuetaan. Olen keskittynyt nimenomaan nuorisoasteen koulutuksen ja NAO-opiskelijoiden koulutuksen erityispiirteisiin. Jätin erityisopetuksen kuvaamisen vähemmälle tarkastellen teemaa enemmänkin opiskelijan laajemman hyvinvoinnin näkökulmasta. Monipuolisten ”kevyempien”tukitoimien tarjoaminen on joka tapauksessa ensisijaista ennen painavampia erityisopetuspäätöksien tekemistä.

Valitsin aiheen, koska jokaisella ammatillisella opettajalla tulisi mielestäni olla perustiedot oppilaitoksensa opiskelijahuollon toimintatavasta, halu nähdä erityisesti nuori opiskelija kasvavana ihmisenä ja uskallus toimia kun huoli opiskelijan hyvinvoinnista herää. Näin opettaja toimii kiinteänä osana moniammatillista opiskelijahuoltotiimiä ja osaa ohjata opiskelijoita olemassa olevien tukitoimien piiriin.

Tutustuminen Edupolin ja Point Collegen opiskelijahuoltoon

Tutustuakseni paremmin ammattioppilaitosten opiskelijahuoltoon kävin 15.11.2013 haastattelemassa Porvoo International Collegen sosiaali- ja terveysalan apulaisrehtori Heli Vainiota. Porvoo International Collegessa, eli POint Collegessa, koulutetaan sekä kaupallisen alan, että sosiaali- ja terveysalan tulevia ammattilaisia. Koulutusta annetaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Sosiaali- ja terveysalan opinnoissa opiskelee aikuis- tai nuorisolinjalla sata kuusikymmentä opiskelijaa.

”Useiden opiskelijoiden käytös, asenne opintoja sekä muita opiskelijoita ja opettajia kohtaan huolestuttaa.” (H. Vainio, haastattelu 15.11.2013.) Hänen huolensa liittyi yleiseen asennemaailmaan, jonka vuoksi esimerkiksi opinnot ja erityisesti työssäoppimisjaksot eivät läheskään kaikilta opiskelijoilta suju suunnitellusti. ”Vaatetus, käytöstavat tai sitoutuminen työtehtäviin paljastaa, etteivät kaikki eivät ole läheskään valmiita työelämään. Onneksi suurin osa ryhmästä selviytyy ja suoriutuu opinnoistaan hyvin. Eri tavoin henkilökunnassa huolta herättävien opiskelijoiden joukko kasvaa silti vuosi vuodelta”. (H. Vainio, haastattelu 15.11.2013.)

Point Collegessa kuten muissakin porvoolaisissa ammattioppilaitoksissa huolenaiheiden lisääntyminen on lisännyt onneksi hieman myös henkilöstöresursseja, joilla oppilaitokset pyrkivät opiskelijoita opinnoissa ja elämänhallinnassa tukemaan. Upeaa, että opiskelijoiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemiseen on herätty, mutta nyt minua mietityttää kuinka opetushenkilökunnan ja monien eri työnimikkeillä varustetuiden tukihenkilöiden yhteistyö saadaan toimimaan saumattomasti opiskelijan hyvinvoinnin eteen.

SORA-lainsäädäntö raamittaa ammatillisten oppilaitosten opiskelijavalintoja. Esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelmat eivät saa olla esteenä opiskelupaikan saannille, mutta SORA-lainsäädännön mukaan opiskelupaikka tulee evätä vain silloin kun esimerkiksi sairaus puolueettomasti arvioiden vaarantaisi opiskelijan tai muiden turvallisuuden. Usein tämän tyyppisistä ongelmista ei alkuhaastatteluvaiheessa kerrota siinä pelossa että opintopaikka jää saamatta. Ongelmat tulevat ilmi opettajille pian opintojen käynnistyessä tai viimeistään työharjoitteluvaiheessa. Tällöin he yhdessä opiskelijahuollon kanssa yrittävät motivoida opiskelijoita tukipalveluiden piiriin. Joskus opintoja joudutaan lykkäämään tai opiskeluoikeus evätään kokonaan. Kolmen vuoden mittaisiksi suunniteltuja opintoja voidaan nuorisoasteella mukauttaa ja tarvittaessa jatkaa nelivuotisiksi. (H. Vainio, haastattelu 15.11.2013.) ”Opiskelijoiden hyvinvoinnin, erityisesti mielenterveyden tukemiseen erityisesti ennaltaehkäiseviin toimiin, tulisi löytää uusia toimintamalleja ja henkilöstöresursseja. Korjaavan työn ja yksilöityjen tukitoimien tarve kasvaa eikä sopivia tukimuotoja aina tunnu edes löytyvän” (H. Vainio, haastattelu 15.11.2013.)

Yksi suurimmista opettajille asetetuista haasteista on yhteistyö opiskelijan perheen kanssa. Usein merkkipaaluna toimii opiskelijan tuleminen täysikäiseksi, jonka jälkeen suoranaista velvoitetta yhteydenpitoon ei enää ole. Tällöin yhteistyö päättyy usein kokonaan. Tietojen antaminen perheelle on jopa kiellettyä, ellei opiskelija nimenomaista lupaa tietojen antamiselle ole antanut.

 

Teen opetusharjoitteluni Edupolin organisaatiossa, joka on aikuiskoulutukseen profiloitunut oppilaitos. Nuorten aikuisten osaamisohjelman (NAO) myötä tullut opiskelemaan on tullut myös 20–29-vuotiaita nuoria aikuisia, joilta puuttuu peruskoulun jälkeinen tutkinto. Ohjelma tarjoaa heille mahdollisuuden ammatti- tai erikoisammattitutkinnon tai tutkinnon osan suorittamisen yksilöllisesti ilta-tai päiväopintoina. Näiden opiskelijoiden opinnot ovat aikanaan päättyneet peruskouluun, jatko-opinnot ovat jääneet kesken tai merkittävästi viivästyneet. Näiden, nuorten ja nuorten aikuisten, aloittaessa opintonsa tauon jälkeen uudelleen syntyy tarvetta kartoittaa opiskelijan opintohistoria, päivittää itse alan osaamista ja opiskelutaitoja sekä selvittää opiskelijan tarvitsemat tukitoimet. Nykyiset ammatilliset opinnot on jaettu opintokokonaisuuksiin, joka lisää mahdollisuutta henkilökohtaisten opintoaikataulujen rakentamiselle.

Sekä Edupolissa, että Point Collegessa suuri osa opiskelijoista selviytyy opinnoistaan itsenäisesti tai kevyellä tuella, mutta tarvittaessa opiskelijalle on luotava henkilökohtainen opetussuunnitelma (HOPS) tai henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS). Tällöin kyseessä on opiskelija joka vammaisuuden, sairauden, kehityksen viivästymisen, tunne-elämän häiriön tai muun erityisen opetus- ja opiskelijahuoltopalvelujen tarpeen vuoksi tarvitsee muita opiskelijoita merkittävästi enemmän tukitoimia.

 

 Koulun henkilöstöstä opinto-ohjausta ja opiskelijahuoltoa toteuttavat ammattikunnat

 Opetushallituksen antamissa ohjeissa opiskelijahuollon toimintaa koskien todetaan, että opinto-ohjaus on koko oppilaitoksen henkilöstön tehtävä, vaikka päävastuu suunnittelussa onkin opinto-ohjaajalla. Opinto-ohjaus on oppilaitoksen sisäistä asiantuntija yhteistyötä, yhteistyötä myös vanhempein ja eri oppilaitosten välillä. Moniammatillisuus vaatii myös ulkopuolisia ammattilaisia erityisesti kun arvioidaan opiskelijan yksilöllisiä ominaisuuksia ja mahdollisia erityisentuen tarpeita. (Opetushallitus. Oppilas- ja opiskelijahuollon opas. 2013a.)

Ammatillisista oppilaitoksista puhuttaessa liitetään opinto-ohjauksen käsitteeseen samoja tavoitteita kuin peruskoulumaailmassa annetaan oppilashuollolle. Yhteiseksi tavoitteeksi on kirjattu molemmissa yhteistyö eri toimijoiden ja ammattiryhmien välillä. Omista kokemuksista peruskoulumaailmassa tämä yhteistyö toimii jo oppilashuoltohenkilöstön välillä, mutta iso osa opettajista ei osaa vielä ottaa vastaan tukitoimia, joita heille tarjotaan kasvatus- ja huolenpitotehtävän suorittamiseen. Opiskelijoiden hyvinvoinnista vastaavat organisaatiossa viime kädessä oppilaitosten rehtorit. (Opetushallitus. Oppilas- ja opiskelijahuollon opas. 2013b.)

Olen ollut useassa eri foorumissa kuulemassa terveydenhoitajien työn arjesta. Ison osan työajasta vie säännölliset tarkastukset ja rokotusohjelmien läpivieminen. Monen mielestä opiskelijoiden vapaamuotoisemmille tapaamisille ei tunnu löytyvän enää riittävästi aikaa.

Koulukuraattori nimikkeenä on monelle jo tuttu. Amistossa, Edupolissa ja Point Collegessa kaikissa toimii koulukuraattori. Heidän työnkuvaansa kuuluu tukea opiskelijan oppimista ja hyvinvointia yhteistyössä opiskelijan, huoltajan, opettajien sekä eri yhteistyötahojen kanssa. Heiltä voi pyytää apua myös asumiseen, talouteen liittyviin kysymyksiin. Heidän kanssaan voi keskustella myös mielenterveyteen, päihteisiin ja kaverisuhteisiin liittyvistä asioista.

Ryhmänohjaajan, ryhmästä vastaava opettaja, merkitys on ammatillisessa opinnoissa opiskelevalle suuri. Point Collegessa ja Edupolissa hän vastaa yksittäisen opiskelijan opintojen suunnittelusta ja henkilökohtaisesta ohjauksesta. Hän seuraa opintojen edistymistä ja tekee tarvittaessa henkilökohtaistamistoimia. Hänen tehtäviinsä kuuluu tunnustaa ja tunnistaa opintoja ja osaamista.

Oppimisvalmentajan palveluita on tarjolla oppilaitoksessa tai työpaikalla opiskelevalle Edupolin opiskelijalle. Hän auttaa opiskelijaa erityisesti opintojen alkuvaiheessa opiskelutavoitteiden kirkastamisessa ja oppimisvalmiuksien kehittämissä.

Amisto esittelee koulun sivuilla vielä kaksi oppilashuoltoon kuuluvaa työntekijää, koulunuorisotyöntekijän ja opiskeluhyvinvointihenkilön, jotka tekevät työtä ryhmänohjaajien ja muiden opettajien kanssa. He työskentelevät mm. niiden opiskelijoiden kanssa, joilla on poissaoloja ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi tarvitaan nopeaa puuttumista. Koulunuorisotyöntekijä kehittää myös koulun asuntolan viihtyvyyttä järjestämällä yhdessä opiskelijoiden kanssa vapaa-ajantoimintoja ja toimii tukiaikuisena asuntolassa asuville. Koulunuorisotyöntekijä osallistuu tarvittaessa OHR-työhön. Opiskeluhyvinvointihenkilöllä on psykiatrisen sairaanhoitajan koulutus. Hänen työnkuvansa koulun kotisivuilla kuulostaa samankaltaiselta kuin kuraattorin, mutta painottuu vielä enemmän mielenterveyden tukemiseen. (Opiskelijatukipalvelut 2013)

Opiskelijahuoltotyötä tukevat ulkopuoliset tahot

Onneksi Suomen koulutusjärjestelmä tarjoaa monen tyyppisiä tukitoimia myös niille, joilla ei ole tarvetta varsinaiseen erityisopetukseen. Miettisen, Pihan ja Pynnösen (2009, 76) mukaan tukeminen edellyttää moniammatillista työskentelyä ja ulkopuolisten sidosryhmien tukea. Opettajaa ei tule jättää kasvatustyössä yksin. Seuraavassa on poimintoja porvoolaisten oppilaitosten kanssa toimivista nk. ulkopuolisista tahoista.

Porvoon kaupungin erityisnuorisotyö ja etsivä nuorisotyö esittelevät kotisivuillaan opiskelijoiden hyväksi tekemäänsä työtä, jota tehdään aktiivisesti yhteistyössä oppilaitosten kanssa. Työntekijät työskentelevät niin yksittäisten opiskelijoiden kuin pienryhmien tukena ennaltaehkäisevällä ja korjaavalla työotteella. Etsivän nuorisotyön tarkoituksena on tavoittaa tuen tarpeessa oleva alle 29-vuotias nuori ja auttaa hänet sellaisten palvelujen ja muun tuen piiriin, joilla edistetään hänen kasvuaan ja itsenäistymistään sekä pääsyään koulutukseen ja työmarkkinoille. Oppilaitoksilla ja puolustusvoimien edustajilla on velvollisuus salassapitosäännösten estämättä luovuttaa tuen tarpeessa olevan nuoren yksilöinti- ja yhteystiedot etsivää nuorisotyötä varten. (Porvoon kaupunki, erityisnuorisotyö)

Asumisen tukihenkilötoiminta on Porvoon nuorisopalveluiden koordinoima nuorten asumisen tukemista koulutetuin vapaaehtoisvoimin. Tukihenkilöiden tavoitteena on tukea itsenäistyviä tai jo omassa asunnossa asuvia nuoria arjen askareissa. Tukea on tarjolla pääasiallisesti 17–28-vuotiaille nuorille. Tukihenkilötoiminnan tavoitteena on tukea nuori aikuinen oman elämänsä alkuun, jotta itsenäinen elämä tulevaisuudessa onnistuisi (Porvoon kaupunki, nuorten asumisen tukeminen.

Turvallinen ja pysyvä asumismuoto on perusta nuoren opinnoille ja tasapainoiselle elämälle. Ellei asuminen vanhempien kanssa ole enää mahdollista itsenäistymiseen tarvitaan tukitoimia. Porvoossa on suuri tarve edullisille vuokra-asunnoille ja tukiasunnoille. Kaupungin saamien perintörahojen turvin on pystytty kunnostamaan muutamia nuorille ensi asunnoiksi sopivia tukiasuntoja.

 

Toivon ammattioppilaitosten tiimeihin lisää monialaista yhteistyötä

Hankkimani tiedon ja kokemusteni perusteella ammatillisissa oppilaitoksissa tarvitaan nykyistä enemmän opiskelijahuollon henkilöstöä ja eri ammattikuntien välistä aktiivista yhteistyötä. Opettajille tarvitaan tukea kasvatustyöhön, mutta myös opettajien tulee rohkaistua ottamaan vastaan tarjottua tukea. Ammattilaisia on myös koulurakennusten ulkopuolelta tulevat toimijat. Ammatillisilla oppilaitoksilla on kovat tulostavoitteet pystyäkseen ”tuottamaan” maahamme yhä pienenevistä ikäluokista inhimilliset ja taloudelliset resurssit huomioon ottaen riittävä määrä fyysisesti ja psyykkisesti vahvoja ammattilaisia. Näihin tavoitteisiin ei enää päästä pelkillä opettajien pedagogisilla taidoilla ja asiaosaamisella vaan opiskelijoiden hyvinvointityöhön tarvitaan monialaista yhteistyötä. Opiskelijan tukitoimien aloittaminen, lisääminen ja keventäminen tai päättäminen vaatii tukiverkostossa toimivilta hyviä tiimityöskentelytaitoja ja ammatillista tiedon siirtämistä. Lisäksi tarvitaan kykyä ymmärtää, ettei jokaisen toimijan tarvitse toimia jokaisen opiskelijan asioissa ydintiimissä vaan roolitusta voidaan sopia myös oppilaskohtaiseksi. Opiskelijat ja työntekijät ovat inhimillisiä olentoja ja työnimikkeestä riippumatta on tärkeää tarjota opiskelijalle eniten resurssia juuri siltä henkilöltä, jonka kanssa luottamuksellinen yhteistyö parhaiten sujuu. Tiimityöskentelyllä voidaan tasata työn kuormittavuutta ja jakaa työntekijöiden aikaresurssia järkevästi juuri niille opiskelijoille, jotka juuri sillä hetkellä eniten tukea tarvitsevat. Näin voidaan hyödyntää kaikkien opetus- ja opiskelijahuoltohenkilöstöön kuuluvien ammattiosaamisen ja vahvuudet opiskelijoiden ja heidän perheidensä hyödyksi.
 

 Ammatillisen opettajan käsikirjassa annetaan merkittävä vinkki opetushallitukseen ja opettajahuoneisiin pohdittavaksi. Miettinen ym. (2009, 51) toteavat, että ammattiin opiskelevilla on myös muita mahdollisuuksia täydentää osaamistaan esimerkiksi työvoimahallinnon kursseilla, työpajoilla, vapaan sivistystyön ja yhteisöjen järjestämillä kursseilla. Oppimista tapahtuu myös työtä tekemällä, harrastus-ja vapaa-ajantoiminnassa ja osaaminen voidaan tunnustaa osaksi opintojen suorittamista. Mielestäni ohjetta voisi yhtä hyvin soveltaa peruskouluun. Erityisentuen tarpeessa oleva oppilas voisi hyvän monialaisen yhteistyön avulla suorittaa akateemisia opintojaan peruskoulussa ja täydentää mm. taitoaineiden opintojaan nuorten työpajoilla tehtävillä töillä. Toivoisin, että peruskoulun aineenopettajat voisivat arvioida näitä ammattitaitoisten pajaohjaajinen opastuksella tehtyjä töitä port-folion omaisesti osaksi oppilaan aineen arvosanaa. Tämä ei toteudu vielä kaikissa kouluissa ja asettaa siten oppilaat keskenään eriarvoiseen asemaan. Meillä on siis vielä ainakin peruskoulun puolella paljon kehitettävää monialaisessa yhteistyössä, jotta voisimme sanoa toimivamme oppilaan etu- ja hyvinvointi päätavoitteenamme.

 

LÄHDELUETTELO

Lehtimäki, M.-L. & Talvela, M. & opinto-ohjaajat. 2012. Point College, Opinto-ohjaussuunnitelma lukuvuonna 2012-2013. Porvoo[SR2].

Miettinen, K., Piha, L. & Pynnönen, P. 2009. Erilaisille oppijoille erilaista opetusta. Teoksessa Helander, J. (toim.) Ammatillisen opettajan käsikirja. 2009. Hämeen ammatillisen opettajakorkeakoulun julkaisuja 1/2009. Hämeenlinna, 51-78.

 Nuorille nyt. Nuorisotyö 5/2013, 8

 Opetushallitus. Oppilas- ja opiskelijahuollon opas. 2013a. Viitattu 26.11.2013[SR3]

http://www.oph.fi/oppilashuollon_opas/yksilollinen_oppilashuolto/oppilashuollon_tuki_oppilaan_ohjauksessa/yhteistoiminta_toisen_asteen_opinto-ohjauksessa

 Opetushallitus. Oppilas- ja opiskelijahuollon opas. 2013b. Viitattu 26.11.2013[SR4]

http://www.oph.fi/oppilashuollon_opas/yksilollinen_oppilashuolto/oppilashuollon_tuki_oppilaan_ohjauksessa/yhteistoiminta_toisen_asteen_opinto-ohjauksessa

 Opiskelijatukipalvelut. 2013. Viitattu 26.11.2013

http://www.amisto.fi/fi/Start/Opiskelu/Opiskelijatukipalvelut/Koulunuorisotyontekija/[SR5] 

Opiskelijatukipalvelut. 2013. Viitattu 26.11.2013

http://www.amisto.fi/Start/Opiskelu/Opiskelijatukipalvelut/Step-In/[SR6]

Porvoon kaupunki, erityisnuorisotyö. 2013. Viitattu 26.11.2013

http://www.porvoo.fi/fi/palvelut/palvelut_eri_ryhmille/nuorten_porvoo/nuorisopalvelut/erityispalvelut

Porvoon kaupunki, nuorten asumisen tukeminen. 2013. Viitattu 26.11.2013

http://www.porvoo.fi/fi/palvelut/palvelut_eri_ryhmille/nuorten_porvoo/nuorisopalvelut/erityispalvelut/asumisen_tukeminen

 

Vainio, H. 2013. Apulaisrehtori. Porvoo International College. Haastattelu 15.11.2013.