Moniammatillisesti oppilaita tukemassa

Koulumaailma on avautunut minulle syksyn aikana uudessa valossa. Olen toiminut aikanaan luokanopettajana mukautetun opetuksen luokalla, laaja-alaisena erityisopettajana ja luokanopettajana yleisopetuksen ensimmäisellä luokalla. Viime vuodet olen toiminut nuorisotyöntekijänä useammalla alakoululla. Olen kokenut kuinka eri tavoin opettaja, siis juurikin yksilö, voi verkostosta tulevan yhteistyökumppanin kokea. Kumppanuus nuorisotyöntekijän näkökulmasta liittyi usein vapaa-aikaan sekä koululla ennaltaehkäisevään ja korjaavaan oppilashuoltotyöhön.

Yhteistyökumppaneina on ollut niin opettajia, kuraattoreita, rehtoreita, psykologeja, vanhempia ja mikä tärkeintä oppilaita kuten myös kolmannen sektorin toimijoita ja seurakuntien työntekijöitä.

Suurin osa opettajista koki suurta helpotusta saadessaan tukea omaan kasvatustyöhönsä. Kuraattoreista lähes kaikki suhtautuvat verkostoyhteistyöhön positiivisesti ja pahoittelivat lähinnä työntekijäresurssin vähyyttä yhteistyötä hidastamassa. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kaikki vanhempien yhteydenotot ovat olleet positiivisia ja kannustaneet yhteistyöhön.

Porvoon kaupunki sai hankerahaa Koulutuksellinen tasa-arvohankkeeseen ja palkkasi kahdeksan työntekijää peruskouluihin työskentelemään. Nimikkeinään koulunkäyntiavustajia, kuraattori ja kaksi school coachia yläkouluille. Tässä ryhmässä lähdin elokuussa innolla kehittämään uutta työmuotoa school coach -nimikkeellä. Ajattelin usean vuoden ajan kouluilla toimineena pääseväni nopeasti kiinni todellisiin työtehtäviin hankkeemme tavoitteita tavoittelemaan. Nopeasti ehkä juuri siksi, että nyt olisin osa koulun henkilöstöä, eikä entiset tiedonsiirtoon liittyvät esteet enää vaikeuttaisi yhteistyötä opettajakunnan kanssa.

Nyt ensimmäinen jakso on takana. Plakkarissa on paljon hyviä kokemuksia ja ammatillisia onnistumisia, mutta koen joltain osin myös pettymyksen tunteita. Tiesin, että uusi työmuoto, uusi ammattinimike ja uusiin työyhteisöihin liittyminen veisi aikansa, mutta en uskonut kuinka työlästä luottamuksen saaminen voisi olla. Luulin, että suurin energia menisi työmuodoista ja käytännöistä sopimiseen. On kyllä keskusteltu työmuodoista, mutta suurin osa energiasta on mennyt ammatillisen luottamuksen ja keskusteluyhteyden luomiseen. Mitä tuo tekee? Kenen kanssa? Mitä saa kertoa? Miksi ei kerro meille? Aikaa on kulunut valtavasti myös tiedottamiseen hyvin henkilökohtaisella tasolla eli keskustellen ihmisten kanssa kahdestaan tai pienissä ryhmissä. Uutta asiaa lanseerattaessa koulumaailma on valitettavan hierarkinen ja byrokraattinen yhteisö. Ei siis ole riittänyt, että suusanallisesti itse kertoo jostain toimintatavasta esimiestasolla sovitun. Tieto on pitänyt tulla rehtorilta, apulaisrehtorilta, oppilashuoltoryhmältä tai muulta nk. viralliseltataholta. Aina sekään ei ole riittänyt vaan toiminnallista yhteistyötä ei ole onnistuttu luomaan vieläkään.

Opettajakunnan voimat ja aika ovat rajalliset ja ops armoton. Silti toivon kouluille tarjotun oppilashuollollisen lisäresurssin löytävän tiensä opettajien sydämiin niin oppilaiden ja perheiden tukimuotona kuin myös opettajien avuksi tehdessämme työtä erityitä tukea tarvitsevien oppilaiden tai luokkien kanssa.

Uuteen toimintatapaan, monialaisen yhteistyön kulttuuriin, sopeutuminen ja verkostoitumiseen oppiminen ei ole kouluissa itsestään selvää. Menee varmasti ainakin yksi opettajasukupolvi ennen kuin koulu avautuu moniammatilliselle yhteistyölle käytännön tasolla. Jo oppilaiden tasapuolisen kohtelun kannalta yhteistyö ei voi olla kiinni yksittäisen viranhaltijan omista mielipiteistä vaan monialaisen yhteistyön tulee olla osa toimintakulttuuria. Asia ei nyt ole kiinni vain yksittäisistä opettajista vaan luokan- ja aineenopettajakoulutuksesta ja kaikesta siitä päivitystarpeessa olevasta materiaalista, jota kouluyhteisön toimintaan liittyen jaetaan.

Olen tavannut kouluilla onneksi myös uutta luovaa ja aktiivista työmuotojen kehittämistä edustavia opettajia ja muita työntekijöitä. He ovat ottaneet vastaan lisäresurssin ilolla ja lähteneet keskustelemaan ja pohtimaan miten monialaisuutta ja moniammatillisuutta voidaan kehittää siten, että oppilaan etu on kaikilla ammattiryhmillä aina etusijalla. Nämä opettajuuden sarallaan uutta linjaa luovat opettajat antavat minullekin uskoa ja toivoa, että moniammatillisuuden voimavarat saadaan tulevaisuudessa ohjattua lasten ja nuorten edun puolustamiseen.

Kirjoitin tämän blogi-tekstin työtehtäviini peilaten, koska opintokokonaisuuksia on tälle syksylle niin vähän. Oma ammatillisen opettajuuden identiteettini kasvaa ja kypsyy opetusharjoittelu yhteisössä, ammatillisessa oppilaitoksessa. Huomaan vertaavani peruskoulun toimintaympäristöä omiin opintoryhmiini ja harjoitteluyhteisööni. Toivottavasti itse osaan aikanaan, opettajan roolissa työskennellessäni, ottaa avosylin vastaa yhteistyökumppanit, jotka työskentelevät kanssani opiskelijoitteni kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin eteen. Että huomaan ja osaan avata muille ammattiryhmille ovia, jotta heidän työnsä olisi ”omassa” oppilaitoksessani mielekästä ja motivoivaa. Tähän suuntaan aion omaa työtäni school coachina edelleen kehittää ja uskon, että työ tekijäänsä palkitsee.